Vares-elokuvasarja on uudistunut selkeimmin tänään 7.1. elokuvateattereihin saapuvassa yhdeksännessä osassaan Vares – Sheriffi. Antti reini jatkaa miehekkäästi Jussi Vareksena ja mukana nähdään muitakin aiemmista osista tuttuja näyttelijöitä, kuten mm. Jasper Pääkkönen, Ilkka Heiskanen ja Eppu Salminen, mutta ohjaajan vaihtuminen on muuttanut elokuvan sisältöä ja visuaalisuutta merkittävästi.
Vares_Group_outside_FIXED_logo-620
Saksassa asuva ja uraansa muutenkin ulkomailla luonut Hannu Salonen on käsikirjoittanut elokuvan Mika Karttusen kanssa ja uusi tyyli toimiikin mainiosti. Reijo Mäen kirjoista ja aiemmista Vares-elokuvista tutut juonen rönsyilyt on karsittu minimiin ja murhamysteerin selvittäminen etenee määrätietoisesti. Muutamia hahmoja taustoittavia kummallisuuksia on mukana, mutta ne voidaan yhtä lailla lukea nykypäivän rikostoimintaelokuvissa tutuksi tulleeksi tyylittelyksi.
Vares – Sheriffi alkaa mahtipontisen musiikin säestämänä Jussi Vareksen mennessä varovasti pimeänä olevaan taloon. Tässä vaiheessa elokuvan voisi kuvitella olevan saksalainen, tai jonkin muun suurten budjettien elokuvamaan tuote. Vasta kun Vares huutaa: ”Onks täällä ketään”, havahdutaan että ollaankin katsomassa suomielokuvaa, joka on rakennettu erityisen näyttävästi.
Vares_Fog-620
Vares löytää talosta kaksi ruumista: naisen, jota on ammuttu päähän, ja miehen, jonka keho on täynnä riimuja muistuttavia viiltoja. On kuitenkin tarinallisesti hieman outoa, että monessa liemessä kovaksi keitetty Vares saa näkemästään niin pahoja traumoja, että ne piinaavat häntä painajaisina kuukaudesta toiseen.
Lopulta Vares saa mahdollisuuden selvittää päänsä, kun hänet yllättäen palkataan tutkimaan näitä henkirikoksia. Tutkimuksissaan Vares ajautuu yllättävän helposti lähelle “Raatia”, alamaailman salaista herrakerhoa, jonka jäsenille ihmishenki on Pääkkösen esittämän Kyypakkauksen mukaan ”halpaa kuin saippua.” Penkoessaan tapausta Vares pääsee vaarallisen lähelle totuutta. Johtolangat vievät ruisleipädekkariamme kohti Turun alamaailmaa hallitsevaa näkymätöntä kummisetää, Sheriffiä. Sheriffi on henkilö, jota kukaan ei tunne ja josta ei puhuta.
Vares8_FIXcopy
Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat hieman epätasaisia, sillä joskus huippunäyttelijät joko nostavat kaikkien tasoa, tai saavat häikäisevän lahjakkuutensa ansiosta muut näyttämään lähes amatööreiltä. Karoliina Blackburn tekee juuri tällaisen suorituksen. Hän on roolissaan niin aito ja uskottava, että eräät muut elokuvan esiintyjät vain kirjaimellisesti näyttävät esittävän omia hahmojaan.
Vares-Milla2_FIX copy
Vares – Sheriffi on joka tapauksessa toimiva ja määrätietoisesti eteenpäin rullaava elokuva. Jos pidät murhamysteereistä ja toiminnallisista rikoselokuvista, jotka pitävät sinut otteessaan alusta loppuun, tulet pitämään myös Vares – Sheriffistä. Jos olet etsimässä romantiikkaa ja suuria tunteita, etsi niitä muualta.
Vares – Sheriffi on kotimaisen elokuvasarjan yhdeksäs osa, joka on jo sinällään melkoinen saavutus. Useimmat elokuvasarjat alkavat väkisinkin hiipua uudelleenlämmittelyjen myötä, kuten Vareksellekin on käynyt, mutta tämä yhdeksäs Vares päättikin syntyä uudelleen ja lunasti tukevan paikan omassa genressään, pitäen pintansa myös kansainvälisessä vertailussa.
Nimi: Vares – Sheriffi
Kategoria: Rikos
Näyttelijät: Antti Reini, Jasper Pääkkönen, Karoliina Blackburn, Jukka-Pekka Palo, Jukka Puotila
Ensi-ilta: 7.1.2015
Tuotantomaa: Suomi
Ohjaus: Hannu Salonen

Kesto: 90 min