Metropoli.net tapasi Miami-elokuvan tähdet – "Me muodostettiin todella lämmin ja ihana symbioosi"

Metropoli.net oli paikalla, kun Miami-elokuva näytettiin lehdistölle. Upea ja koskettava elokuva kertoo showtanssija Angelan elämästä ja hänen pikkusiskostaan.
Elokuvan on ohjannut Zaida Bergroth ja sen pääosia näyttelevät Krista Kosonen ja Sonja Kuittinen.
– Elokuva sai ideansa vuonna 2009. Ajatus lähti siitä, minkälaisia reaktioita julkisuuteen nousseet nuoret naiset saivat. Puhuttiin koristelluista ja omapäisistä naisista, jotka herättivät monissa suorastaan raivoa. Se herätti minussa ajatuksen tehdä tällaisen elokuvan, ohjaaja Bergroth kertoi Metropoli.netille.
Zaida Bergroth on ohjannut ennen Miamia muun muassa elokuvat Skavabölen pojat ja Hyvä poika.
Begroth valitsi elokuvan päänäyttelijöiksi Krista Kososen ja Sonja Kuittisen. Kosonen oli ohjaajan mielessä alusta asti, mutta Kuittinen päätyi elokuvaan koe-esiintymisen kautta.
– Valmistuin viime keväänä Teatterikorkeakoulusta. Zaida kutsui minut koekuvauksiin ja sieltä minut valittiin. Tämä oli ensimmäinen elokuvani päänäyttelijänä, Kuittinen kertoi.
Yhteistyö naisten välillä oli helppoa ja lämmintä.
– Meillä loksahti todella hyvin kemiat yhteen. Meillä oli hirmu hauskaa ja Kristan kanssa näyteltiin melkein kaikki kohtaukset kahdestaan. Muistan, kun näyttelin loppuvaiheessa yksin, niin tuli jopa orpo olo kun Krista ei ollutkaan siinä vierellä, sanoi Kuittinen nauraen.
Myös Krista Kosonen kehuu yhteistyötä.
– Mullakaan ei ollut juurikaan kokemusta näin tiiviistä meiningistä. Monesti paikalla olivat vain minä, Sonja ja Zaida. Me muodostettiin todella lämmin ja ihana symbioosi.
Oliko Angelan rooli kokeneelle Kososelle haasteellinen?
– Kaikki missä näkee haastetta, on parasta. En usko, että kukaan näyttelijä haluaa päästä helpolla roolilla. Tämä rooli oli haasteellinen ja mielenkiintoinen.
Elokuvan ensi-ilta on 4.8 ympäri maan. Krista Kosonen kertoo, miksi elokuva kannattaa käydä katsomassa:
– Elokuvassa on seksiä ja väkivaltaa! Ja se on todella hyvä elokuva!

Saatat myös tykätä
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.