Kourtney Kardashianin ja Scott Disickin kotoa on hävinnyt salkullinen rahaa. Sisällä oli seteleitä neljän tuhannen dollarin edestä. Varkauden epäillään olevan sisäpiiriläisen tehtailema, sillä talosta ei löytynyt murtojälkiä.
Summa tuntuu tavallisesta pulliaisesta isolta, mutta reality-perheen kohdalla kyse on onneksi vain suolarahoista. Helmikuussa Kourtneyn lukaalista nimittäin vietiin käteistä 50 000 dollarin edestä. Vain hieman aiemmin taas Khloe Kardashianilta hävisi 250 000 dollarin korut.
Varkaudet olivat samantyyppisiä kuin tuorein tapaus. Alkuvuodesta spekuloitiinkin, että pitkäkyntinen olisi joku Keeping Up with the Kardashians –sarjan kuvausryhmästä. Syyllinen ei ole kuitenkaan missään vaiheessa paljastunut.
Kuvassa Khloe / Kuva: Glenn Francis