Vuoden 2020 Miss Suomeksi kruunattu Viivi Altonen paljastaa itsestään yllättävän puolen omalla Instagram-tilillään.

Altonen on julkaissut Instagramissa liudan kuvia, joiden yhteydessä hän paljastaa ihailleensa teininä goottityyliä. Kuvista näkyy, että Altonen on näyttänyt nuorempana varsin erilaiselta kuin tänä päivänä.

Vuosien takaisissa otoksissa Altonen poseeraa lyhyessä tukassa ja tummanpuhuvissa vaatteissa. Hänellä on myös tummaa meikkiä silmiensä ympärillä.

Altonen on lisännyt Instagram-tililleen vanhojen kuvien lisäksi myös tuoreita otoksia, joissa hän on lähdössä ystävänsä järjestämiin bileisiin. Bileiden teemana oli pukeutua vaatteisiin, jotka olivat muotia vuonna 2008.

– Oisitteko arvannut mun olleen aikoinaan kova emo? Altonen kirjoittaa postauksessaan.

– Oi – oisimpa löytänyt sellasia kuvia, kun pyysin kerran joululahjaksi sellaisia kalliita ruutugoottihousuja, jossa roikkui erilaisia kettinkejä. Vitsit mä HALUSIN niitä housuja!!

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.

– Pitkän kinuamisen jälkeen sain ne – käytin kerran ja päätin että emo/goottivaihe on ohi. Sitten alkoi hetket hiphopparina.

Altonen sanoo, että suurin osa hänen ystävistään ala- ja yläasteelta muistaa hänet ”goottina”.

Hän kuvailee ihailemaansa tyyliä tekstissään:

– Silloin mun mielestä oli hienoa eripari sukat ja nauhat, manga, eriväriset raidat päässä, roikkuva olkalaukku ja Papa Roach! Tää oli myös mun ainoota aikaa, kun oon ollut blondi, Altonen muotoilee.

– Mitä mieltä ootte mun lookista? Onko teillä ollut vuosien varrella erilaisia tyylejä? hän kyselee.

Altosen päivitys on täyttynyt kommenteista, joissa jaetaan omia muistoja menneiltä ajoilta. Monet missisiskot ovat paljastaneet, että heillä on ollut nuoruudessaan samanlaisia tyylikokeiluja kuin Altosella.

– Anteeks mut toi blondi tukka. Been there… Enkä tiedä pystyisinkö enää laittaa tota peplum-nudehuuli-tyyliä päälle edes läpällä. Viiltää sielua, Erika Helin kommentoi.

– En kestä. Olin sama ja halusin kaikkia hakaneula/kettinkivaatetta, Katariina Juselius kertoo.

Lue myös:

Kruunustaan luopunut Miss Suomi Viivi Altonen paljastaa rehelliset tunteensa haikean tilanteen keskellä – ”Virallisesti eläköitynyt”

Miss Suomi Viivi Altosen yllättävä päätös ennen kruunusta luopumista – julkaisi rohkean topless-kuvan!