Poptähti Antti Tuisku paljasti Ylex:n Youtube-kanavan Vastaa tai syö -videolla kyseenalaisimman tapansa, jolla on tehnyt rahaa.

Ohjelmassa Tuisku ja ohjelman juontaja Tommi Manninen kysyvät toisiltaan kysymyksiä. Mikäli kysymykseen ei halua vastata, joutuu syömään jonkin tarjolla olevista oudoista annoksista, joita olivat tällä kertaa muun muassa sipulipuuro, verismoothie ja tonic-kalavesi.

Tuisku päättää heti alkuun vastata rohkeasti Mannisen kysymykseen kyseenalaisimmasta tavasta, jolla on tehnyt rahaa.

– No siis, kyllä mun mielestä se on aika kyseenalaista, että mie oon 18-vuotiaana ollut bodypainting-poika ja tienannut rahani sillä.

Hän jatkaa, että ajoi tuolloin Rovaniemeltä Vantaalle ystävänsä Jennan kanssa. Kyseessä oli Pitsien yö -tapahtuma, jossa esiintyi strippari ja paikalla oli myös seksivälineiden myyntipiste.

– Yksi illan ohjelmanumeroista oli se, että mie oon mennyt bokserit jalassa sinne tanssilattialle niin, että ihmiset on saaneet sormiväreillä maalata mua, Tuisku kertoo.

Manninen varmistaa vielä, saivatko todellakin kaikki paikalla olleet ihmiset tulla maalaamaan.

– Kaikki ihmiset. Mie sain tyyliin sata euroa siitä yhdestä illasta ja sit meille on maksettu bensat. Mut siis kerroinko mie just oikeesti tän tarinan, Tuisku päivittelee.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös:

IS: Ystävykset Antti Tuisku ja Erika Vikman tähtäävät musiikkimaailman huipulle: ”Mitä sitä nöyristelemään”

Katso kuva! Antti Tuisku sai järkyttävän törkeän viestin somessa: ”Painu v***uun senkin sairas pervo”