Meritie Ruotsiin

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Meritie RuotsiinPuolalainen tanssiorkesteri, seisova pöytä ja halpa neloskaljapakki, siinä tiivistelmä tämän päivän laivamatkailusta mieleen tulevista asioista. Vielä 50-luvulla ulkomaille
matkustaminen oli vain harvojen ja valittujen herkkua, mutta seuraavien vuosikymmenien aikana Suomen ja Ruotsin välille kehittyi yksi vilkkaimmin liikennöidyistä lauttareiteistä.
Matts Dumell kertoo kirjassaan mielenkiintoisia tarinoita varustamoista, laivoista, menestyksestä, tappioista ja tapaturmista. Kiehtova kirja kertoo kuvin ja haastatteluin
kuinka romanttiset pienet höyrylaivat kasvoivat jättimäisiksi kelluviksi huvikeskuksiksi. 70-luvulta saakka noilla laivoilla paljon matkustaneena allekirjoittanut koki useammankin nostalgisen muiston aluksista, joita ei enää ole olemassakaan, tai jotka makaavat merten syvyyksissä. Elämän ensimmäiset pallomeret, peliautomaatit, ruotsalaiset makeiset, autokannen dieselöljynkatkuinen tuoksu ja monet muut muistot tulvahtavat elävänä mieleen Dumellin kirjan parissa. Nuoremmille lukijoille teos antanee aivan uudenlaisen kuvan siitä millaista matkailu Suomen ja Ruotsin välillä oli vuosikymmeniä sitten. (TS)
Matts Dumell
Schildts 2008

Voita kahden hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin!

Saatat myös tykätä
600 ilmaiskierrosta Fire Jokeriin ilman talletusta!
600 ilmaiskierrosta Fire Jokeriin ilman talletusta!

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.