Kotityöt ja pyykkipäivä ovat usein niitä askareita, jotka syystä tai toisesta eivät aina maistu ihan ruusuiselta. Mutta ei ihme, ovathan ne kovinkin arkisia ja osaltaan pakollisiakin velvoitteita, jotka toistuvat samanlaisina päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Kotityöt on kuitenkin tehtävä, joten miksemme käyttäisi vähän aikaa, vaivaa ja ehkäpä jopa rahaa, jotta nämä kurjalta tuntuvat työt hoituisivat jatkossa edes hieman mukavammin?
Unohdettu huone?
Kodinhoitohuone jää usein sekä uudisrakentamisessa että vanhan asunnon remontoimisessa vähemmälle huomiolle. Keittiö ja muut huoneet vievät yleensä suurimman huomion ja niihin myös panostetaan enemmän. Tokikin keittiö ja olohuone näyttelevät olennaista roolia kodin arjessa, mutta mietitäänpä kuinka paljon aikaa käytämme myös kodin ”huoltotöihin”? Ainakin lapsiperheissä todennäköisesti aika paljon. Miksi kodinhoitohuoneet jäävät sitten vähemmälle huomiolle?
Käytännöllisyys on A ja O
Kodinhoitohuoneen tärkein asia on varmastikin käytännöllisyys. Rutiinit ovat arjen pelastajia monessa asiassa, niin myös näissä hommissa. Monipuoliset ja asianmukaiset toiminnot ja tilaratkaisut ovat toimivan kodinhoitohuoneen kulmakiviä. Myös kodinhoidon apuvälineiden tulee olla asianmukaiset eli sellaiset, jotka palvelevat juuri meidän omassa kodissa tarvittavia tarpeita. Resuiset, vanhat ja epätoimivat ratkaisut vievät keneltä tahansa sen vähäisenkin motivaation. Panostamalla arjen askareiden helppouteen, saadaan motivaatiokin kohoamaan ja kotiaskareet sujuvat todennäköisesti jouhevammin ja mukavammin, ikään kuin ”siinä sivussa”.
Oikean kokoinen pyykkikone ja kuivausrumpu ovat tärkeitä hankintoja, joihin kannattaa panostaa. Kodinhoitohuoneessa tulisi olla myös tarpeellinen määrä tilaa ripustettaville vaatteille. Erilliselle kuivaustelineelle tulisi olla oma asianmukainen säilytystila, josta se on tarvittaessa helppo ottaa esille. Levitettävä kuivausteline, jolle ei ole kunnon säilytyspaikkaa ja joka on aina ikävästi edessä kun yrität tehdä jotain kodinhoitohuoneessa, on jo pelkkänä ajatuksenakin raivostuttava.
Silitysvälineet sekä mankeli ovat myös tärkeitä välineitä, joille tulee myös olla asianmukaiset säilytystilat. Nurkassa lojuvat silitys- ja mankelointivälineet jos mikään ovat masentava näky ja saavat kodinhoitohuoneen näyttämään lähinnä varastohuoneelta.
Ergonomia osaksi arkea
Olennaisena osana toimivia ratkaisuja on hyvä muistaa myös se paljon puhuttu työergonomia. Ergonomia on asia, jolla on suuri merkitys varsinkin usein toistuvien toimintojen suorittamisessa. Pyykkipäivä hoituu huomattavasti mukavammin, kun pesukone ja kuivausrumpu nostetaan lattianrajasta hieman ylemmäksi. Selkä kiittää ja toistuva kyykkiminen jää pois. Silitysrautaa ja –lautaa tulee todennäköisesti otettua esille huomattavasti useammin, jos sille on varattu oma asianmukainen mekanismi.

Ikäviltäkin tuntuvat arkiaskareet sujuvat mukavammin, kun kodinhoitohuoneessa on toimivat ja helppokäyttöiset lajitteluratkaisut sekä puhtaalle että likaiselle pyykille. Tähän kun lisätään käytännölliset vaatteiden säilytystilat, niin paketti alkaakin olla jo aika pitkälle kasassa. Mutta jotain kuitenkin puuttuu…
Väriä arkeen
Kodinhoitohuoneista tehdään usein kliinisen ja usein jopa tylsän näköisiä. Kodinhoitohuoneen kalusteiden väriksi valitaan usein valkoinen, koska ajatellaan, että se on turvallinen ja ajan hammasta kestävä väri. Totta toinen puoli, mutta minkä neutraaliudessa voittaa, sen viihtyvyydessä häviää.
Miksi kodinhoitohuoneen pitäisi olla ”hajuton, mauton, väritön”? Miksi me suomalaiset emme ole vielä(kään) rohkaistuneet sisustamaan kodinhoitohuoneitamme? Kuinka mukava olisikaan hoidella muutoin tylsiä pyykkivuoroja ja puhtaan pyykin lajittelua, jos ympärillämme olisi silmälle kaunis ympäristö? Miksemme tekisi rohkeasti kalusteiden ja seinien sävyjen ja materiaalien osalta rohkeita ratkaisuja ja sisustaisi kodinhoitohuoneen kauniilla sisustusesineillä, jotka tarvittaessa palvelisivat myös käytännön tarkoitusta ko. huoneessa. Silloin voisimme ylpeänä pitää kodinhoitohuoneen oveakin auki, vaikka vieraita olisi tulossa.
Teksti ja kuvat Jonna Sario

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Valkoisten kalusteiden rinnalle kannattaa lisätä kirkkaita tehostevärejä vaikka tekstiilien avulla.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tässä kodinhoitohuoneessa on ihana siniharmaan sävyinen aistikas tunnelma.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Mustat kodinkoneet tuovat arkiaskareisiin hienoa särmää.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tätä rohkean sisustajan kodinhoitohuonetta kelpaa näyttää vieraillekin.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Vaatehuollon arkirumba helpottuu, jos vaatehuone sijoitetaan kodinhoitohuoneen viereen.

 
 
 
 
 
 
Arjen luksusta: Pyykkikuilu yläkerran kylppäristä johdattaa likapyykit suoraan alas kodinhoitohuoneen pyykkikoriin.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
Ergonomisesti sijoitetut koneet helpottavat pyykkipäivän fyysistä rasitusta. Samalla alapuolelle saadaan käytännölliset korit likapyykeille.