Maria Odugba ei ole tyypillinen joogaohjaaja, sillä hän painaa noin 130 kiloa. Hän näyttää maailmalle, ettei kaikkia kunto-ohjaajia ole veistetty samasta puusta.
Odugballa diagnosoitiin 13-vuotiaana munasarjojen monirakkulaoireyhtymä ja kilpirauhasen vajaatoiminta, joista molemmat voivat aiheuttaa painonnousua.
– Olen kokenut näitä ongelmia, ja haluan todistaa, että voin tehdä tämän, vaikka kaikki on minua vastaan, Odugba kertoi.
Odugba aloitti joogaamisen vuonna 2014 painaessaan noin 185 kiloa. Siitä lähtien hänen terveydentilansa on parantunut ja hän suhtautuu elämään positiivisemmin.
– Pitkään halusin, etteivät ihmiset näe minua. Halusin pukeutua suuriin vaatteisiin ja piileskellä. Joten kaiken kaikkiaan tämä on tehnyt minut onnelliseksi, nainen totesi.
Nykyään Odugba opettaa joogaa floridalaisella kuntosalilla. Hänellä on oppilaita, jotka kärsivät samasta sairaudesta kuin hän, ja joita hän inspiroi omalla esimerkillään.

Lähde: NY Post