Autoilijoiden elämä helpottui tänään, kun helppo mobiilitankkaus tuli lähes kahden miljoonan suomalaisen saataville.
ABC:n ja S-Pankin suosittu mobiilitankkaus on laajentunut lähes kahden miljoonan suomalaisen ulottuville. Palvelu on käytettävissä kaikilla Uudenmaan ABC-asemilla sekä Keski-Suomessa. Pohjanmaalle palvelu laajentuu kesäkuussa. Sovelluksessa on myös mahdollista seurata omaa polttoaineen kulutusta euroissa ja litroissa.
Lähes puolet suomalaisista voi halutessaan jättää kukkaron kotiin ja käydä tankkaamassa autonsa kännykän avulla, kun S-mobiili-sovelluksen tankkauspalvelu laajenee. Palvelu on käytössä kaikilla HOK-Elannon ja Varuboden-Oslan ABC-asemilla sekä Keskimaan ja KPO:n ABC-asemilla kesäkuun aikana. Alueosuuskauppojen piirissä asuu yhteensä vajaat kaksi miljoonaa suomalaista.

– Pohjoisessa asuu kännykkäkansa. Takavuosina ulkomailla äimisteltiin suomalaisten tekstiviesti-intoilua, nyt huomiota herättää uusin kotimainen menestystarina: mobiilitankkaus, sanoo S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.
Ainutlaatuinen palvelu on herättänyt laajalti myös kansainvälistä huomiota sen jälkeen, kun S-Pankki ja ABC julkistivat palvelun helmikuussa. Maailmasta ei löydy vastaavaa ostamisen, maksamisen ja pankkiasioinnin yhdistävää sovellusta.
Sovellus myös Android- ja Windows-puhelimiin
Mobiilitankkaus siirtyy nyt toiseen vaiheeseen, jossa palvelu on saatavilla iPhone-puhelinten lisäksi Android- ja Windows-älypuhelimille. Jatkossa autoilija voi myös seurata autonsa polttoaineen kulutusta niin euroissa kuin litroissa. Käyttääkseen mobiilitankkausta käyttäjän tarvitsee vain ladata S-mobiili-sovellus puhelimeensa ja rekisteröidä siihen S-Etukortti Visan tiedot.
Mobiilitankkauksen käyttö on helppoa. Sovellus näyttää lähimmän ABC-aseman ja auttaa löytämään perille. ABC-asemalla sovellus tunnistaa auton sijainnin, jolloin tankkaajan tehtäväksi jää valita sovelluksesta mittari ja tankata. Maksaminen hoituu automaattisesti maksukortilta. Tankkaus vaatii yhteensä vain kolme painallusta älypuhelimella.
– Asiakkaidemme arjen helpottaminen ja palveluiden jatkuva kehittäminen on intohimomme, ja mobiilitankkaus on digitaalisuuden saralla ensimmäinen askeleemme kohti entistä sujuvampaa asiointia. Olemme innoissamme, kun pääsemme levittämään palvelua yhä useamman ulottuville, toteaa ABC-ketjun kehitysjohtaja Antti Erikivi.
Mobiilitankkauksen voivat ottaa käyttöön kaikki S-Etukortti Visan käyttäjät. Maksukortti on kaikille S-ryhmän asiakasomistajille ilmainen.