Tutkimusten mukaan joka kolmannella suomalaisella on jokin kulutusluotto maksettavanaan. Luotto onkin kätevä tapa paikata tilapäistä talousvajetta, mutta velaksi eläminen ei koskaan ole mukavaa ja siitä voi olla harmia pitkäksi aikaa, etenkin, jos talous on muutenkin tiukilla.
Lainanvälittäjä esittelee sinulle kymmenen säästövinkkiä, joita noudattamalla voit säästää vuodessa jopa satasia. Säästäminen on aina suotavampaa, kuin lainan ottaminen tai velaksi eläminen, joten ota niksit haltuun ja aloita säästäminen jo tänään.

Säästä rahaa kilpailuttamalla

Rahaa voit säästää kymmeniä euroja kuukaudessa, kun muistat kilpailuttaa nykyiset sopimuksesi.
Kilpailutus kannattaa tehdä jopa vuosittain, sillä yhtiöiden väliset hintaerot voivat vaihdella paljonkin vuoden aikana. Kilpailuta ainakin:
– Puhelinliittymä
– Laajakaista
– Vakuutukset
– Sähkösopimus

Käytä alennukset hyväksesi

Alennuksilla voit säästää ostoksissa jopa yli 50 prosenttia tuotteiden hinnoista. Keskitä siis suuremmat ostoksesi aina kauppojen järjestämille alennuspäiville, kuten esimerkiksi Black Friday kampanjaan. Hyviä alennuksia ja alennuskoodeja löytyy usein myös netistä, joten nettiostoksilla voit säästää paljon esimerkiksi vaatteiden ja kenkien hinnoissa.

Ennakoi vaatteiden ostossa

Vaatteiden ostossa on hyvä ennakoida tulevaa varten. Kesän lopulla lähes kaikki vaatekaupat myyvät kesävaatteita alennetuin hinnoin ja vastaavasti talvivaatteita saa halvemmalla keväällä. Sinun kannattaakin ostaa tulevan sesongin vaatteet jo valmiiksi näistä alennusmyynneistä.

Myy turha krääsä

Innostuitko vahingossa alennusmyyntien aikaan, vai lojuuko sinun nurkissasi ylimääräistä tavaraa. Kaikille tavaroille löytyy varmasti ostaja, joten pistä tuotteet myyntiin. Myyminen on aina kannattavampi vaihtoehto, kuin se, että heittäisit tuotteita roskiin. Muutamakin saatu euro on aina voittoa.

Tee ostoslista, kun menet kauppaan

Tämä voi kuulostaa hullulta, mutta ostoslistan tekeminen on yksi helpoimpia tapoja säästää rahaa. Kun kirjaat huolellisesti ylös mitä tarvitset, niin et tule vahingossa ostaneesi turhia tuotteita. Ostolistalla muistat myös mitä sinun tulee varmasti ostaa, joten et joudu ajamaan takaisin kauppaan esimerkiksi sen unohtuneen hammastahnan tai WC-paperin vuoksi.

Vaihda halvempiin tuotteisiin

Vaikka olisit kuinka tykästynyt, Lapin raikkaaseen lähdeveteen, joka maksaa 2 euroa pullolta, niin sinun kannattaa vaihtaa nämä tottumukset edullisempiin vaihtoehtoihin. Kraanavesi ei maksa mitään ja kaupan omat tuotteet ovat usein samaa tavaraa, mutta eri paketissa. Tämä pätee etenkin vihannesten ja maitotuotteiden kohdalla. Halvemmilla tuotteilla voit jo helposti säästää useita euroja per kauppareissu.

Ruokaa luonnosta

Tämä vinkki ei ehkä kaikille ole sopiva, mutta sinun kannattaa hyödyntää kaikki mitä Suomen kesä ja luonto sinulle tarjoaa. Käy mustikassa sekä sienestämässä, niin saat ilmaista evästä suoraan metsästä. Voit myös myydä keräämiäsi marjoja sekä sieniä ja saada siitä mukavan lisätulon. Mikäli lähistölläsi on järviä, niin onkiminen ja pilkkiminen ovat jokamiehen oikeuksia, etkä tarvitse siihen kallista kalastuskorttia. Ahvenet ovat maukkaita kaloja ja niitä löytyy lähes varmasti jokaisesta järvestä. Kalatkin voit pakastaa ja ne säilyvät hyvänä ainakin kolmisen kuukautta.

Älä osta osamaksulla

Mikäli sinulle tulee väistämättä eteen jokin kalliimpi investointi, johon omat rahat eivät ihan riitä, kuten esimerkiksi puhelimen tai läppärin ostaminen, niin sinun ei kannata tehdä sitä osamaksulla, vaikka pienet kuukausierät houkuttelevilta kuulostavatkin. Osamaksuihin liittyy yleensä lisäkuluja, jotka voivat nostaa ostamasi tuotteen hintaa jopa useita satasia. Voit myös joutua maksamaan tuotteen kuukausieriä jopa vuosien ajan, jolloin ostamasi elektroniikan arvo on jo romahtanut. Osamaksukaupoissa luoton todellinen vuosikorko voi nousta jopa lähelle 50 prosenttia. Usein osamaksua järkevämpi ratkaisu onkin matalakorkoinen pikalaina. Lainatessakin muista kilpailutus.

Pistä muutama kymppi säästöön heti, kun saat tilin

Kun tili napsahtaa pankkitilille, niin laskujen maksun jälkeen siirrä muutama kymppi säästötilille. Tämä kannattaa asettaa automaattiseksi toiminnoksi oman verkkopankin asetuksista. Jos säästät esimerkiksi 20 euroa kuussa, niin vuodessa saat säästöön 240 euroa. Pienillä säästöillä voit ainakin varmistaa, että jouluna ruokaa ja juomaa riittää.

Sijoita rahastoihin

Sinun ei tarvitse olla pörssimeklari tehdäksesi rahaa sijoittamisella. Voit aloittaa sijoittamisen helposti oman pankkisi verkkopalvelussa. Pistä valitsemaasi sijoitusrahastoon esimerkiksi 50 euroa kuussa. Nämä sijoitusrahastot ovat melko varmoja tapoja tehdä pientä voittoa, etenkin, jos valitset varovaisen tai maltillisen sijoittajan rahaston. Miljonääriksi tuskin pääset, mutta vuodessa voit tehdä ylimääräistä rahaa muutaman satasen, pienilläkin kuukausittaisilla sijoituksilla.