Ajattelitko tehdä juhannusostokset torstaina matkalla mökille? Niin ajattelevat kaikki muutkin. Torstai on joka vuosi juhannusviikon kovin kauppapäivä. Toisinkin voi valita: Esimerkiksi lähes kaikki S-ryhmän ruokakaupat ovat auki läpi juhannuksen ja ostokset voi myös noutaa valmiiksi pakattuna.

Juhannustorstaina S-ryhmän kaupoissa on vilskettä. Päivän myynti oli viime vuonna yli kaksinkertainen edellisen viikon torstaihin verrattuna. Asiakkaita oli neljänneksen tavallista torstaita enemmän, mutta juhannuksena ostoskoriin tarttuu tavallista enemmän tavaraa.

– Joillakin mökkipaikkakunnilla juhannustorstain myynti saattaa olla paljon enemmänkin. Moni miettii optimaalista kellonaikaa juhannusostoksille, eikä tähän valitettavasti ole yleispätevää vastausta: myymälän sijainti vaikuttaa ruuhkahuippuihin huomattavasti, kertoo suunnittelupäällikkö Ville Verronen S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Näin vältät juhannusruuhkan

Mikäli ruuhkilta haluaa välttyä, kannattaa ostosreissu suunnitella etukäteen.

1. Tee ostokset kahdessa erässä. Hanki pitkään säilyvät tuotteet etukäteen hyvissä ajoin ennen juhannusta ja hanki tuoretuotteet vasta ennen H-hetkeä. Varhain aamulla tai iltamyöhään saattaa olla hieman hiljaisempaa.

2. Suunnittele kauppareissu paitsi ostoslistan, myös kaupassa kulkemisen osalta. Aikaa kuluu, kun kauppaa suhaa edestakaisin, joten lista kannattaa koota sen mukaan, missä järjestyksessä tuotteet sijaitsevat kaupassa. Foodie.fi:ssä voi tarkistaa S-ryhmän kaupan tuotteidensijainnit ja palvelu järjestää ostoslistan osastoittain.

3. Käy kaupassa kotisohvalla. Voit myös välttää kaupassa kiertelyn kokonaan: ostokset voi tilata Foodie.fi:stä kotiin toimitettuna tai hakea noutopisteestä itse valittuna ajankohtana. Noutomahdollisuuden voi tarkistaa täältä.

Näin kaupat ovat auki

Kaikki S-ryhmän ruokakaupat ovat auki juhannusaattona. Osa myymälöistä saattaa sulkea ovensa normaaliperjantaita aikaisemmin. Myymälöistä vain noin 60 on suljettuna juhannuspäivänä eli kaikkina päivinä ostoksia voi tehdä lähes 1 000 toimipaikassa.

Kellon ympäri palvelee noin 60 myymälää ja ABC-asemaa. Lisäksi Prisma Kuopiossa, Prisma Mikkelissä ja Prisma Seppälässä Jyväskylässä on vilkkaimpina kauppapäivinä ennen juhannusta laajennettu aukiolot 24/7.

Oman juhannuskaupan aukiolon voi tarkistaa S-kanavalta.

STT

Kuva: SOK