Uudessa tutkimuksessa selvitettiin kumpi ymmärtää koiraa paremmin, mies vai nainen, ja miksi.
Istu! Makaa! Anna tassua! Koira oppii hyvällä koulutuksella monia omistajansa antamia käskyjä, ja yleensä toteuttaa niitä mielellään. Uuden tutkimuksen mukaan myös ihminen ymmärtää koiraansa. Budapestin yliopistossa selvitettiin, miten hyvin ihminen kykenee erottamaan koiran tarkoitusperiä murinan perusteella.
Tutkimusta varten äänitettiin 18 erilaista koiran murinaa, jotka aiheutettiin erilaisissa tilanteissa: suojelemassa omaa ruokaa muilta koirilta, tekemässä leikkisää ”köydenvetoa” ihmisten kanssa sekä uhkaavan vieraan lähestyessä.
Tutkimukseen osallistui 40 koehenkilöä. Ensin samoista tilanteista kuultiin kaksi erilaista murinaa. Koehenkilöt päättelivät murinan tarkoituksen liukuasteikolla perustuen pelkoon, aggressioon, hätään, iloisuuteen ja leikkisyyteen. Toisessa vaiheessa yritettiin selvittää, missä tilanteissa murinat olivat aiheutuneet.
Aggressiiviset, leikkisät ja iloiset murinat tunnistettiin helpoimmin. Pelko ja hätä olivat vaikeampia tunnistettavia. Yleensä ottaen ihmiset tunnistivat murinat huomattavasti paremmin, kuin jos he olisivat valinneet ne arvaamalla. Onnistumisprosentti oli 63, kun sattumaan perustuva prosentti olisi ollut 33.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että naiset ymmärtävät koiria paremmin kuin miehet. He ovat empaattisempia ja herkempiä huomaamaan muiden tunteet kuin miehet, joten naisten oli helpompi yhdistää koirien murinoiden tunneperäiset vaikuttajat.
Tutkimuksessa huomattiin myös, että koiranomistajat pärjäsivät testissä paremmin kuin he, joilla ei ollut koiraa. Kun siis koira oppii isännältään uusia temppuja, sama pätee myös toisinpäin!
Lähde: Broadly
Kuva: Pixabay