Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jonka kunniaksi julkaistu tutkimus valaa uskoa parempaan tulevaisuuteen naisten urakehityksessä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan naiset ovat edelleen miehiä huonommassa asemassa työelämässä, mutta tilanne on muuttumassa. Tutkimuksessa todetaan, että kolmen vuoden kuluttua, eli vuonna 2020, korkeakoulusta valmistuvat naiset saattavat olla ensimmäinen sukupolvi, joka kuroo umpeen palkkakuilun.

Accenturen toteuttama tutkimus Getting to Equal 2017 korostaa, että yhtäläisen palkkauksen ja työelämän tasa-arvon saavuttaminen tulevina vuosikymmeninä vaatii aktiivisia toimia valtionhallinnolta, liike-elämältä ja korkeakouluilta. Raportti nostaa esiin myös kolme kehityskohdetta, jotka auttavat naisia maailmanlaajuisesti kuromaan palkkakuilua umpeen:

  • Digitaidot – digitaalisten teknologioiden käyttö yhteydenpitoon, oppimiseen ja työskentelyyn
  • Urastrategia – naisten täytyy tähdätä korkealle, tehdä tietoisia valintoja ja kehittää uraansa proaktiivisesti
  • Perehtyminen teknologiaan – teknologiaosaamisen kartuttaminen, jotta osaamisen puute ei hidasta urakehitystä

Tutkimuksen mukaan nämä uraa edistävät keinot yhdistettynä julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden tukeen voivat pienentää naisten ja miesten välistä palkkakuilua globaalisti 35 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Muutosten myötä palkkakuilu voi kuroutua umpeen vuoteen 2044 mennessä kehittyneillä markkinoilla ja lyhentää palkkatasa-arvon saavuttamiseen kuluvaa aikaa 36 vuodella. Kehittyvillä markkinoilla muutokset voivat lyhentää aikaa yli 100 vuodella – vuoteen 2066 vuoden 2168 sijaan.




– Tasa-arvon täytyy olla lähtökohtana työelämän kehitykselle myös Suomessa. Sukupuolten välisen palkkaeron kurominen umpeen on yhteinen haasteemme, sanoo Frank Korsström, Accenturen Suomen ja Pohjoismaiden toimitusjohtaja.
– Yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden sekä korkeakoulujen pitää tehdä yhteistyötä tarjotakseen roolimalleja, koulutus- ja etenemismahdollisuuksia tasavertaisesti kaikille kansalaisille, Korsström sanoo.
Suomessa opiskelijanaisten tavoitteet matalammalla kuin miesten

Accenturen tutkimus osoittaa, että useat tekijät vaikuttavat jo opiskeluaikana naisten mahdollisuuksiin saavuttaa sama palkka kuin miehillä myöhemmin urallaan. Suomalaiset naispuoliset opiskelijat hakeutuvat huomattavasti miehiä harvemmin korkeasti palkatuille aloille (24 prosenttia naisista, 51 prosenttia miehistä). Samoin ylimpiä johtotehtäviä tavoittelee 50 prosenttia miesopiskelijoista mutta vain 37 prosenttia naisista. Nuoret naiset eivät myöskään ota yhtä aktiivisesti käyttöön uusia teknologioita kuin miehet (56 % naisista, 69 % miehistä). Lisäksi naiset osallistuvat miehiä harvemmin koodaus- ja tietojenkäsittelykursseille (75 % naisista, 83 % miehistä).
Accenturen kyselyyn vastasi yli 28 000 naista ja miestä 29 maasta. Otoksessa oli vastaajia tasaisesti molemmista sukupuolista, ja he edustivat kolmea sukupolvea (Y-sukupolvi, X-sukupolvi ja suuret ikäluokat) kaikilta henkilöstötasoilta ja erikokoisista yrityksistä. Mukana oli myös korkeakouluopiskelijoita. Kokonaisotoksen virhemarginaali oli noin +/-0,6 prosenttia.
(Kuvituskuvan naiset eivät liity juttuun)