mehu-lasi
Juomien kalorisisällöt arvioidaan helposti väärin, ilmenee Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä.
Virvoitusjuomia pidetään kaikkein kaloripitoisimpana juomana, vaikka jopa appelsiinimehussa on enemmän kaloreita kuin sokeripitoisessa virvoitusjuomassa jogurttijuomista puhumattakaan. Oluen ajatellaan olevan lihottavaa, mutta huomattavasti enemmän alkoholia sisältävien viinien ei. Alkoholijuomista olut on kuitenkin vähäkalorisin.
Taloustutkimuksen kyselyn mukaan suurin osa ihmisistä uskoo, että sokeripitoinen virvoitusjuoma sisältää eniten kaloreita listan juomista.
– Sokeripitoisissa virvoitusjuomissa on 37 kaloria 100 grammaa kohti. Tämä tarkoittaa sitä, että juomia tulee käyttää kohtuudella osana monipuolista ruokavaliota, mutta esimerkiksi jogurttijuomista saa huomattavasti enemmän kaloreita, Outi Heikkinen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitosta sanoo.
Kyselyssä osallistujia pyydettiin järjestämään 12 juomaa kalorisisällön perusteella. Monet vastauksista ovat kaukana todellisuudesta.
– Ihmiset uskoivat, että sokerittomassa energiajuomassa on enemmän kaloreita kuin kevytmaidossa tai rasvattomassa maidossa. Totuus on, että sokerittomassa energiajuomassa kuten muissakin kevyissä virvoitusjuomissa on lähes nolla kaloria, lähes saman verran kuin vedessä, Heikkinen kertoo.
Vaihtelevaa tietoa
Tavallisessa keskioluessa on vähemmän kaloreita kuin ihmiset luulevat. Kun tavallisessa oluessa on kaloreita 43 sataa grammaa kohti, on punaviinissä 70 ja kuivassa valkoviinissä 69.
– Suurin väärinkäsitys on oluen kohdalla. Se ei ole kaloripommi, vaan sisältää hieman vähemmän kaloreita kuin appelsiinimehu ja melkein puolet siitä, mitä punaviini, Heikkinen sanoo.
– Esimerkiksi alkoholiton olut on hyvä ruokajuoma. Kaloreita siinä on ainoastaan kolmasosa rasvattoman maidon kalorimäärästä.
Jos tarkkailee painoaan, on huomioitava juoman määrä. Annoskoko on erilainen eri juomissa.
Taloustutkimuksen kyselytutkimuksessa 75 % suomalaisista pitää kalorimäärien ilmoittamista alkoholijuomissa hyödyllisenä. Naisista kaloritietoja pitää hyödyllisenä jopa 84 % vastaajista.
Panimoliiton jäsenyritykset ovat merkinneet kalorit alkoholijuomapakkauksiin vuodesta 2008 lähtien. Merkinnät ovat vapaaehtoisia, laissa niitä ei edellytetä alkoholijuomiin.
– Juomapakkausten etiketit tarjoavat kuluttajalle paljon tietoa, johon kannattaa tutustua. Näin voi tehdä valintoja tietoon perustuen.
Naiset ja olut
Naiset juovat olutta vähemmän kuin miehet. Puolet naisista ja miehistä jopa 80 % kertoo juovansa olutta.
– Yksi syy miksi naiset eivät juo olutta, lienee se, että oluen ajatellaan lihottavan ja siksi valitaan ennemmin viini kuin olut. Olut ei sisällä rasvaa ja vain vähän sokeria ja hiilihydraatteja. Kohtuukäytössä olut ei ole lihottava, Heikkinen sanoo.
Tasapainoinen, monipuolinen ruokavalio ja aktiivinen elämäntapa pitävät kunnossa. Ihminen lihoo, jos syö enemmän kuin kuluttaa, tulivat kalorit sitten rasvasta, alkoholista tai hiilihydraateista.
Taloustutkimus toteutti suomalaisten alkoholi- ja virvoitusjuomien osto- ja kulutuskäyttäytymistä selvittäneen tutkimuksen kesäkuussa 2015. Tutkimuksen tilaajana oli Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. Tutkimukseen vastasi 1162 henkilöä Taloustutkimuksen Internet-paneelissa.
MYYTIT JA FAKTAT
Näin suomalaiset arvioivat juomien kalorisisällön:
1. Sokeroidut virvoitusjuomat
2. Sokeroidut jogurttijuomat
3. Sokeroidusta mehutiivisteestä valmistettu mehu
4. Keskiolut
5. Punaviini
6. Sokerittomat energiajuomat
7. Appelsiinimehu
8. Valkoviini
9. Sokerittomat virvoitusjuomat
10. Rasvaton maito
11. Kevytmaito
12. Alkoholiton olut
Todellinen kalorisisältö:
1. Sokeroidut jogurttijuomat (74 kaloria)
2. Punaviini (70 kaloria)
3. Kuiva valkoviini (69 kaloria)
4. Kevytmaito (46 kaloria)
5. Appelsiinimehu (45 kaloria)
6. Keskiolut (43 kaloria)
7. Sokeroidut virvoitusjuomat (37 kaloria)
8. Rasvaton maito (34 kaloria)
9. Sokeroidusta mehutiivisteestä valmistettu mehu (32 kaloria)
10. Alkoholiton olut (13 kaloria)
11. Sokerittomat energiajuomat (3,3 kaloria)
12. Sokerittomat virvoitusjuomat (0 kaloria)
Lähde: Fineli – elintarvikkeiden koostumustietopankki