Tuoreen tutkimuksen mukaan monilla miehillä on selkeä syy olla kiinnostumatta ekologisuudesta ja kierrätyksestä. Syy liittyy miesten itsetuntoon.
Notre Damen yliopiston suorittamaan tutkimukseen osallistui sekä miehiä että naisia. Tutkimuksessa haluttiin selvittää molempien sukupuolten suhtautumista ekologisuuteen.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että miesten vastahakoisuus ekologiseen toimintaan johtuu heidän käsityksestään miehisyydestä. Miehet kokevat kierrätyksen ja ympäristöystävällisyyden olevan ”vähemmän miehekästä” ja uhkaavan heidän miehisyyttään. Miehet pelkäävät ympäristöystävällisen käyttäytyminen leimaavan heidät naismaisiksi.
Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että naiset ovat miehiä huomattavasti ympäristöystävällisempiä. Yleensä ottaen naiset roskaavat vähemmän ja kierrättävät enemmän. Tutkimuksen mukaan miehille maskuliinisuuden säilyttäminen on tärkeämpää kuin naisille feminiinisyyden säilyttäminen.
Scientific American -lehden tekemän tutkimuksen mukaan sekä naiset että miehet kokevat ekoystävällisen käytöksen olevan feminiinistä. Tutkijat yrittivät selvittää ”vihreän feministin” stereotyypin taustoja. Esimerkiksi uudelleen käytettävän kangaskassin vieminen kauppaan ostoksia varten koettiin miesten ja naisten keskuudessa feminiiniseksi käytöksesi. Kaupasta saatavan muovikassin käyttäminen koettiin vähemmän feminiiniseksi. Toisessa kokeessa tutkittavat tunsivat olonsa enemmän feminiinisiksi muistellessaan jotain hetkeä, kun he olivat tehneet ympäristölle jotain hyvää pahan sijaan.
Miehistä itsetuntoaan menettäneet miehet yrittävät siis pitää kiinni maskuliinisuudestaan toimimalla ympäristönsuojelun vastaisesti. Kärjistäen voisi jopa ajatella, että jos joku uhkaa miehen miehisyyttä, hän voi samalla uhata myös ympäristöä.
Tutkijat yrittävät nyt etsiä keinoja tehdä ekologisuudesta vähemmän naismaista. Esimerkiksi ”Wilderness Rangers” -hyväntekeväisyysjärjestön käyttämä maskuliininen sinisen ja mustan värinen logo, jossa on kuuta ulvova susi, toimii miesten keskuudessa huomattavasti paremmin kuin perinteisempi ”Friends of Nature,” jonka logossa on vihreän ja keltaruskean sävyinen puu.
Ihan hyvä alku, mutta toivottavasti miehet saadaan toimimaan ekologisemmin muillakin keinoin, kuin ulvovilla susilla logoissa.
Lähde: Meaww