6 734 suomalaista osallistui Säästöpankkien järjestämään äänestykseen tämän vuoden voittovarojen suuntaamisesta. Äänestys järjestettiin toista kertaa ja toteutettiin 28.10.–8.12.2013 Facebookissa ja tekstiviestein. Valittavana oli kolme tukiteemaa: lapset ja nuoret, vanhukset ja asuinympäristö. Suosikiksi nousivat lapset ja nuoret. 850 äänestäjää halusi lisäksi ehdottaa konkreettista tukikohdetta. Niistä on Säästöpankeille suurta hyötyä, kun ne tekevät lopulliset päätöksensä tukikohteista.
Päätökset tehdään viimeistään ensi kevään aikana, minkä jälkeen niistä tiedotetaan paikallisesti. Tiedot Säästöpankkiryhmän lopullisesta tukisummasta ja kohteista julkaistaan seuraavan äänestyksen alkaessa lokakuussa 2014.
Äänestyksen piirissä oli 25 Säästöpankkia. Ne toimivat 135 paikkakunnalla, ja tuki menee juuri näiden paikkakuntien hyvinvoinnin tukemiseen. Jaettava rahasumma on noin 430 000 euroa.
Mistä äänestyksessä on kysymys?
– Kyse on vanhasta konseptista, joka on tuotu nykyaikaan. Säästöpankit ovat tukeneet omien toimintapaikkakuntiensa hyvinvointia monin paikoin jo 1800-luvulta asti. Säästöpankithan ovat siitä erilaisia pankkeja, että ne voivat lain mukaan jakaa voittovarojaan säästäväisyyden edistämiseen ja muihin yleishyödyllisiin tarkoituksiin, kertoo Säästöpankkiliiton toimitusjohtaja Pasi Kämäri.
– Uskomme, että mahdollisuus osallistua Säästöpankkien päätöksentekoon on lisännyt toimintapaikkakuntiemme yhteisöllisyyttä. Ihmiset voivat parhaimmillaan kokea, että kun paikkakunnalla on Säästöpankki, koko yhteisö voi paremmin. 200 vuotta vanha säästöpankkiaate on tänään nykyaikaisempi kuin koskaan, Kämäri toteaa.
– Äänestys on osa vastuullista toimintatapaamme. Vastuullisuus oli keskeistä jo silloin kun Säästöpankit syntyivät. Ne perustettiin edistämään säästäväisyyttä ja henkilökohtaista vaurastumista. Myös vastuullisuus yhteisöä kohtaan on osa Säästöpankkien alkuperäistä toiminta-ajatusta. Kyse ei ole julkisuustempusta, sponsoroinnista tai viherpesusta, vaan tukiperinteemme tuomisesta nykyaikaan, Kämäri sanoo.