Pizza on helppo, maukas ja kaikille tuttu ruoka. Pienellä vaivalla pizza muuntuu monipuoliseksi ja vaikka makeaksikin herkuksi. Tiedätkö, mikä on täydellisen pizzapohjan salaisuus?
Täydellisen pizzapohjan valmistus alkaa oikeanlaisten jauhojen valinnasta. Pizzapohjan tekemiseen kannattaa käyttää joko Myllyn Paras Pizzajauhoja tai Durumvehnäjauhoja, sillä ne pitävät kaulitessa hyvin muotonsa vetäytymättä takaisin. Pizzapohjaan saa kotimaista makua lisäämällä sekaan esimerkiksi ruisjauhoja.
Täydellisen pizzapohjasta saa, kun sen laittaa kohoamaan lämpimän paikan sijasta kylmään. Tätä sanotaan kylmäfermentaatioksi ja sen nimeen vannovat esimerkiksi pizzakokit Roomassa. Hiiva käyttäytyy kylmässä eri tavalla ja muodostaa taikinaan paremman sitkon, sillä jauhojen proteiinit kypsyvät paremmin. Myös rapsakat ja herkulliset kuplat pysyvät näin taikinassa helpommin ja pohjan makukin muuttuu täyteläisemmäksi.
Pizzasta saa täytteitä vaihtamalla helppoa arkiruokaa lapsille ja aikuisille tai juhlavan herkun esimerkiksi merkkipäiville. Pizzan täytteet voivat olla myös makeahkoja. Kokeile rohkeasti erilaisia suolaisen ja makean yhdistelmiä, kuten esimerkiksi sinihomejuustoa ja hedelmiä!
Muumimamman nakkipizzat
pizza-muumi
Pizzan ei tarvitse aina olla pyöreä, käytä mielikuvitusta! Tee pohjat vaikka isolla Muumi-muotilla tai anna lasten piirtää muotit. Pizzajauhoilla teet hyvärakenteisen, venymättömän pizzapohjan. Täytteeseen voi käyttää nakkien tilalle kinkku- tai kalkkunasuikaleita, raikkaita vihanneksia tai vaikkapa savulohta.
5-6 kpl
Taikina:
2 dl vettä
⅓ pkt hiivaa
5 dl Myllyn Paras Pizzajauhoja
Tomaattikastike:
1 tlk tomaattimurskaa valutettuna (400 g)
2 rkl pizzamaustetta
Täyte:
200 g nakkeja ohuina viipaleina
1 dl kurkkusalaattia
1 tlk ananaspaloja (pieni tlk)
150 g Polar tms. juustoraastetta (voi olla laktoositonta)
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää pizzajauhot ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi, noin puoli tuntia.
Kauli taikina isoksi levyksi ja ota siitä isolla Muumi-muotilla pizzapohjia. Kohota pohjia liinan alla puolisen tuntia.
Kaada tomaattimurska valumaan siivilään. Kun ylimääräinen neste on valunut pois, sekoita mauste joukkoon. Levitä tomaattikastike kohonneille pizzapohjille. Ripottele päälle nakkiviipaleet, kurkkusalaattia, ananaspalat sekä juustoraastetta. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla kypsäksi 12-15 min.
VINKKI: Voit korvata nakit kinkkusuikaleilla.
Rukiinen poropizza
pizza-poro
Voit käyttää pizzataikinaan myös Ruisjauhoja. Tähän pizzapohjaan on käytetty puolet Ruisjauhoja ja puolet Pizzajauhoja. Voit myös kokeilla tehdä pizzan Pyöreään Ruis-Kaura Piirakkataikina -pohjaan.
2 isoa tai 4 pienempää pizzaa
2 dl vettä
15 g hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl rypsiöljyä
n.2½ dl Myllyn Paras Pizzajauhoja
n.2½ dl Myllyn Paras Ruisjauhoja
Täyte:
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
3 valkosipulinkynttä
1 rkl rosmariinia
1 rkl oreganoa
1 tl mustapippuria
n.100 g kylmäsavuporoviipaleita
100 g savujuustoa ohuina viipaleina
2 punaista paprikaa viipaleina
100 g punasipulia viipaleina
2-3 dl pizzajuustoraastetta
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja pizzajauhot. Vispaa sitkoa taikinaan. Lisää ruisjauhot ja alusta taikina tasaiseksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Kauli taikinasta kaksi isoa uunipellille mahtuvaa pyöreää tai 4 pienempää (n. 20 cm) pizzapohjaa. Kohota pohjat.
Valuta tomaattimurska ja sekoita siihen mausteet. Levitä tomaattimausteseos pizzapohjille. Ripottele päälle täytteet ja viimeiseksi juustoraaste. Paista 250-asteisen uunin alimmalla tasolla kypsäksi n. 15 min.
VINKKI: Voit myös käyttää pohjaksi valmista pakaste-Ruistaikinaa. Kokeile täytteeksi savumuikkuja.
Päärynä-sinihomejuustopizzat (artikkelikuva)

2 isoa pyöreää pizzaa tai 8 pikkupizzaa
Pizzapohjat:
1½ dl vettä
⅓ pkt hiivaa (n. 15 g)
4 dl Myllyn Paras Pizzajauhoja
Täyte:
100 g sinihomejuustomurua
½ dl kermaa
3 isoa päärynää (+ sitruunamehua)
½ dl pinjansiemeniä
n.100 g mozzarellajuustoraastetta
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää pizzajauhot ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahtia, pyöritä palat pulliksi ja kauli pyöreiksi pizzoiksi. Tai jaa taikina n. 8 palaan, pyöritä ne pulliksi ja taputtele pikkupizzoiksi. Laita pizzat uunipellille (leivinpaperille). Kohota pohjia liinan alla puolisen tuntia.
Sekoita sinihomejuusto murustettuna kermaan ja levitä täytettä pizzapohjille. Suikaloi päälle päärynät, jotka olet sivellyt sitruunamehulla tummumisen estämiseksi. Ripottele päälle pinjansiemeniä ja juustoraaste. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla kauniin värisiksi n. 15 min.
VINKKI: MANGO-VALKOSUKLAAPIZZA
Tee samalla ohjeella suklaapizzaa, käytä päärynän tilalla mangokuutioita ja sinihomejuustomurun tilalla valkoista suklaata.
Reseptit: Arja Elina Laine, Myllyn Paras