Bafta-palkinnot jaettiin sunnuntai-iltana. Britannian elokuva-akatemian palkinnoista kahmi eniten itselleen Kuninkaan puhe -elokuva, joka sai yhteensä seitsemän palkintoa. Änkyttävästä Yrjö VI:stä kertova elokuva sai muun muassa parhaan elokuvan palkinnon. Parhaan miesnäyttelijän palkinto meni samaisen elokuvan pääosaa esittävälle Colin Firthille.

Kuninkaan puheella on 12 Oscar-ehdokkuutta, joten odotettavissa on myös menestystä Hollywood-rintamalla. Muita palkintojen saajia eilisissä karkeloissa olivat David Fincher parhaana ohjaajana elokuvasta Social Network ja Natalie Portman, joka palkittiin parhaana naisnäyttelijänä elokuvasta Black Swan.

Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

LUE MYÖS: