[jwplayer]http://youtu.be/h3F-pMw8Soo[/jwplayer] Suosikkibändi Kuningasidea on viettänyt kevään studiossa ja yhtyeen uusi single ja siihen tehty video ”Oma pää” julkaistiin tänään. Kuningasidea on enemmän sanomaa kuin sanattomuutta, enemmän rytmimusiikkia kuin hiljaisuutta -ja ennen kaikkea enemmän rakkautta kuin mitään muuta. Se on myös Helsingin Käpylässä vuonna 2009 silkasta riemusta syntynyt yhtye, jonka 12-henkinen veljistö vannoo lavalla reggae ja rap-vaikutteisen musiikin nimeen ja kumartaa vain yleisönsä kuvaa. Debyyttilevy ”On uusi aika” julkaistiin kesällä 2012 ja sen ensisinkku ”Enemmän duoo ku sooloo” oli yksi isoimmista hiteistä samaisena vuonna. Palkinnoksi myönnettiin Vuoden Tulokas 2012– titteli Funky Awardesissa ja Emma-ehdokkuus 2012 Tulokas kategoriassa. ”Oma pää -kappale on osa Kuningasidean kasvutarinaa. Monta kilometriä olemme kokeneet yhdessä ja saimme taltioitua juuri sitä kasvua Oma pää -biisiin. Kappale haastaa käyttämään omaa päätään kaiken hälinän ja epämääräisyyden keskellä. On ihana päästä esittämään uusia ja tottakai vanhempiakin biisejä kesän keikoille ja nauttimaan yhdessä ihmisten kanssa siitä tärkeimmästä, elämästä!”, kertoo Kunigasidea.

LUE MYÖS: