Korkeasti koulutettu, vaaleatukkainen nainen on miesten mieleen.
Kohuttu treffisivusto Victoria Milan pyysi jäseniään kuvailemaan täydellisen salarakkaan. Tutkimuksessa kysyttiin vastaajien mielipiteitä hiusten väristä, varallisuudesta ja koulutuksesta henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Miesten ja naisten vastausten välillä löytyi monia eroavaisuuksia. Esimerkiksi 75 prosenttia varatuista naisista oli sitä mieltä, että heidän unelmarakastajallaan olisi yliopistotasoinen tutkinto, kun taas miehistä 45,7 prosenttia arvosti rakastajattarellaan korkeakoulututkintoa. Miehet pitivät enemmän blondeista ja naiset tummatukkaisista, mutta yhteistä molemmille sukupuolillle oli se, että täydellisen salarakkaan tärkeimpiä henkilökohtaisia ominaisuuksia ovat iloisuus ja huumorintajuisuus. Punatukkaisella, 150–160 senttimetriä pitkällä miehellä, jolla on vain peruskoulutausta ja joka pukeutuu glamour-tyyliin, ei ole odotettavissa kovinkaan suurta menestystä uskottomuussaitilla, sillä parisuhteessa olevat naiset nimesivät nämä ominaisuudet rakastajissa vähiten houkutteleviksi. Miehet puolestaan vierastivat hyvin pitkiä ja lihaksikkaita naisia, joilla on korkeat, kunnianhimoiset uratavoitteet ja täysin harmaat hiukset. Rahalla ei vaikuttanut olevan kovinkaan suurta merkitystä, kun uskottomat saivat kuvailla vapaasti täydellistä salarakasta. 3,6 prosenttia miehistä unelmoi rikkaasta rakastajattaresta ja vain 2,5 prosenttia koki anteliaisuuden tärkeimmäksi henkilökohtaiseksi ominaisuudeksi. Naisista 8 prosenttia arvioi, että täydellinen rakastaja olisi rikas ja 6,6 prosenttia oli sitä mieltä, että hänen tulisi olla myös antelias. Klassinen tiimalasivartalo oli tutkimukseen osallistuneiden miesten mieleen, sillä 29,1 prosenttia heistä kuvaili unelmarakastajatartaan siten. Mutta kaikkein suosituin miesten keskuudessa oli aivan tavallinen ruumiinrakenne, kuten suurimmalla osalla ihmisistä on. 36,8 prosenttia miehistä vastasi, että olisivat mieluiten uskottomia normaalikokoisten naisten kanssa.
Miehen pitää olla urheilullinen, mutta ei liian lihaksikas.
Naiset vastasivat samaan kysymykseen siten, että 48,6 prosenttia ryhtyisi mieluiten suhteeseen miehen kanssa, joka on urheilullinen muttei kuitenkaan liian lihaksikas. Kyselyyn osallistui 1689 pohjoismaalaista henkilöä. Vieraile sivustolla osoitteessa www.victoriamilan.com

LUE MYÖS: