Gemma Powell makasi sairaalapedillä miettien sopivaa nimeä pojalleen, joka oli pian syntymässä sektiolla. Juuri ennen sektiota lääkäri kysyi Powellin poikaystävältä Alexilta tämän nimeä, ja tämä kertoikin nimekseen Douglas. Lipsahdus oli ensimmäinen vihje miehen kaksoiselämästä.
Myöhemmin Powell sai selville, että Alexilla oli kokonaan toinen elämä, johon kuului myös vaimo.
– Olimme saamassa lapsen ja hän oli kertonut minulle haluavansa mennä naimisiin kanssani. Koko ajan hänellä oli jo vaimo, Powell toteaa.
Powell oli uskonut tavanneensa elämänsä miehen, kun hänet esiteltiin juhlissa Alex Omozusille. Pari alkoi seurustella ja Powellin kolme lasta jopa kutsuivat häntä ”isiksi”. Pian mies käytännössä asui hänen luonaan.
– Viikonloppuisin hän oli asunnossaan Manchesterissa, mutta se ei haitannut, sillä olin kiireinen lasten kanssa, Powell kertoo.
Pari oli ollut yhdessä vain vuoden, kun Powell tuli raskaaksi.
– Hän on tyypillinen mies, mutta näin, että hän oli onnellinen. Sitten saimme tietää sen olevan poika. Hän oli niin innoissaan, Powell muistelee.
Lääkäreiden neuvosta Powellille tehtiin sektio, ja päivän koittaessa mies oli hänen rinnallaan. Kun lääkäri kysyi, mikä on isän nimi, molemmat vastasivat yhtä aikaa.
– Mutta sen sijaan, että hän olisi sanonut Alex, hän sanoi Douglas. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Miksi hän valehtelee lääkärille nimensä”, Powell kertoo.
Powellin herättyä nukutuksesta hänen kumppaninsa kertoi oikean nimensä olevan Douglas, ja että Alex oli vain lempinimi. Powell hyväksyi lopulta selityksen.
Seuraavat yhdeksän kuukautta Douglas oli esimerkillinen isä pojalleen Lévalille, mutta sitten hän alkoi käydä ulkona yhä enemmän.
– Muistin sen, kun olin seitsemännellä viikolla raskaana, ja Douglas teki erikoisen vitsin sanoen, että hänellä on vaimo. Se oli erikoista, mutta hän oli kanssani viikon jokainen ilta, ja kuka vaimo olisi hyväksynyt sen? Powell muistelee.
Powellin ystävä kehotti häntä tutkimaan Facebookia.
– Kerroin hänelle, että Douglas ei välittänyt sosiaalisesta mediasta. Mutta kävi ilmi, että hän välitti sittenkin. Hän vain oli blokannut minut, Powell kertoo.
Powellin ystävän Facebook-tilin kautta selvisi, että nainen, jolla oli sama sukunimi kuin Douglasilla, oli kommentoinut tämän kuvia.
– Sydämeni hakkasi. Kirjoitin viestin ja pyysin häntä soittamaan minulle.
Nainen soitti Douglasin nukkuessa ja paljasti parin menneen naimisiin vain viikko ennen kuin Powell tapasi miehen.
– Kävi ilmi, että hän vietti viikot minun kanssani ja viikonloput hänen kanssaan hänen talossaan, joka oli vain muutaman mailin päässä. Hänellä ei ollut mitään kämppää Manchesterissa, Powell muistelee paljastusta.
Powell kertoi välittömästi Douglasille, mitä oli saanut selville. Mies pyysi anteeksi ja väitti olevansa asumuserossa vaimostaan, mutta Powell ei uskonut vaan heitti miehen ulos asunnosta.
Douglasin valheen paljastumisesta on kulunut kaksi vuotta, ja mies tapaa poikaansa, mutta Powell ei ole antanut hänelle anteeksi petosta.
– Hänen vaimonsakaan ei tiennyt mitään. Vaimo otti hänestä avioeron, Powell kertoo.
Douglas puolestaan väittää kertoneensa Powellille avioliitostaan heti heidän suhteensa alussa. Hän väittää Powellin tienneen heidän suhteensa olleen salasuhde. Powell nauraa väitteelle.
– Hän ei kertonut olevansa naimisissa. Sain tietää vasta synnytettyäni, että hänellä oli vaimo, Powell vakuuttaa.
Lähde: Mirror
(Kuvituskuva ei liity tapaukseen.)