Julkkislääkäri Pippa Laukka kertoo seuranneensa Ukrainan ja Venäjän välistä sotaa huolestunein mielin. Laukka on julkaissut omalla Instagram-tilillään kuvan, jonka yhteydessä hän tunnustaa kärsineensä pelosta ja ahdistuksesta.

Viime päivinä Laukka on ajatellut paljon isovanhempiaan, jotka kokivat aikoinaan Neuvostoliiton hyökkäyksen läheltä. Hän pohtii, voisivatko hänen kokemansa raskaat tuntemukset olla jatkumoa isovanhempien kantamista traumoista.

– Mieli on pyörinyt sodan ympärillä. Ahdistus, pelko ja suru ovat pinnalla ja uutisten lukeminen pahentaa oloa, Laukka kirjoittaa tekstissään.

– Tiedä vaikka tunteissa olisi ylisukupolvista ketjuuntumista ja takaumaa sodan ajoilta. Isovanhempani kun joutuivat jättämään kaiken taakseen Viipurissa kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Olen paljon miettinyt heitä ja niitä kokemuksia, nainen jatkaa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Laukka paljastaa miettineensä, mitä ottaisi mukaansa, jos hänen nyt pitäisi paeta kodistaan.

– Ja voitteko kuvitella, en keksinyt mitään! Kaiken kaikkiaan suurin osa asioista on turhaa tavaraa ja voisin hyvin kuvitella pärjääväni ilman monia asioita, hän toteaa.

– Tiedän, että kaikki edellä oleva on asioiden edelle menemistä. Mutta niin inhimmillistä ja veikkaan, että moni jakaa nämä ajatukset kanssani.

Päivityksessään Laukka jakaa myös omat vinkkinsä siihen, kuinka selvitä vaikeiden ajatusten kanssa arjen keskellä. Hän itse on huomannut unohtaneensa vallitsevan maailmantilaneen ”kivan touhun ääressä”.

Laukka listaa tekstissään suosikkipuuhansa, joihin kuuluvat koiralenkillä toisten koiranomistajien kanssa juttelu, mielekäs työ, äänikirjat sekä uutisrajoitus.

Lopussa Laukka ylistää Suomen presidenttiä Sauli Niinistöä ja lähettää ukrainalaisille siviileille lämpimät terveiset.

– Yhden asian haluan vielä sanoa. Olen aina arvostanut valtavasti istuvaa presidenttiämme ja hänen rehellisen realistista tapaa viestiä asioista. Tämän kriisin myötä arvostan häntä vielä enemmän. On meillä Suomessa hieno presidentti! Laukka hehkuttaa.

– Jaan tämän iloisen kuvan parin vuoden takaa kun ei vielä onneksi tiedetty mitä tulevat vuodet tuo tullessaan. Värit sattui sopivasti kohdilleen. Slava Ukraini.

Lue myös:

Pippa Laukka puuttui järkyttyneenä tuntemattomien huumekeskusteluun – julkkikset ylistävät rohkeaa toimintaa: ”Taivas varjele näitä nuoria”

Pippa Laukan elämässä tapahtui radikaali muutos – haki apua terapiasta: ”Minä ahdistin itseäni”