Masturbointi, eli itsetyydytys on luonnollinen ja terveellinen osa ihmisen seksuaalista kehitystä. Tuoreen tutkimuksen mukaan 94 % miehistä ja 85 % naisista myöntää harrastavansa itsetyydytystä.
Siitä huolimatta itsetyydytykseen liittyy outoja myyttejä ja uskomuksia. Niiden mukaan itsetyydytys aiheuttaisi muun muassa hedelmättömyyttä, sokeutta ja hulluutta. Todellisuudessa masturboinnilla on monia terveydellisiä hyötyjä.
Naisilla itsetyydytys voi auttaa ehkäisemään kohdunkaulan ja virtsatien infektioita. Itsetyydytys voi myös alentaa sokeritaudin riskiä, vähentää unettomuutta ja kehittää lantionpohjan lihaksia.

Miehillä itsetyydytys auttaa vähentämään eturauhassyövän riskiä. Se myös parantaa ihmisen immuunitasoa, joka auttaa torjumaan sairauksia. Se voi myös vähentää masennusta lisäämällä endorfiineja verenkiertoon.
Itsetyydytys on myös turvallisempia seksuaalisuuden muotoja, koska esimerkiksi itseltään ei voi saada sukupuolitautia, eikä itseään voi saada raskaaksi. Lisäksi ei tarvitse ottaa stressiä suorituspaineista.
Lisäksi itsetyydytyksen avulla voi maksimoida orgasmien määrää. Orgasmeilla taas on runsaasti hyviä terveysvaikutuksia. Kuten esimerkiksi parantunut itsetunto, stressin väheneminen ja verenpaineen lasku.
Lähde: Independent