Jos haluaa suunnata syyslomalla ulkomaille, matka kannattaa varata hyvissä ajoin ennen hintojen nousua ja kohdevarausten täyttymistä.
Suomalaisten syyslomasuunnittelussa jatkaa tänäkin vuonna voittokulkuaan ikisuosikki Malaga, mutta muutaman vuoden tauon jälkeen suomalaiset ovat löytäneet jälleen myös kaukokohteet.
Tänä vuonna suosituimpien lentohakujen joukosta löytyy lukuisten Euroopan kaupunkien lisäksi New York, Los Angeles ja Ho Chi Minh. Suomalaisten suosikkihakukohteita syyslomaviikkojen ajalle on vertaillut lento- ja hotellihaku momondo.fi.
Tänä vuonna Helsingistä lentomatkansa aloittavat suomalaiset haaveilevat syyslomamatkasta Malagaan, Lontooseen ja Berliiniin. Niin kertovat lentohaut, jotka on tehty tämän vuoden aikana syysloman ajaksi osoitteessa momondo.fi. Suosittujen eurooppalaisten kaupunkikohteiden lisäksi Helsingistä matkan aloittavat saattavat suunnata muutaman vuoden tauon jälkeen myös New Yorkiin, jonka voikin ajatella olevan parhaimmillaan nimenomaan syksyisin.
– Pari viime vuotta suomalaisten haetuimmat syyslomakohteet ovat olleet lähinnä Euroopassa, mutta tänä vuonna listalla on muutamia kohteita kauempaakin. Syyslomaviikot ovat mukavaa aikaa Keski- ja Etelä-Euroopan kaupungeissa, kun lomakaudet ovat ohi ja turistivirrat ovat hiljentyneet, mutta lämpötilat pysyttelevät silti melko korkealla. Myös matkustusajat ja -hinnat suosittuihin Etelä-Euroopan kohteisiin ovat varsin kohtuullisia, kertoo momondon Pohjoismaiden PR-päällikkö Kalimaya Krabbe.

Malaga suosittu läpi maan, paitsi Turussa, jonka suosikki on Puolassa

Turusta lentävät syylomalaiset ovat löytäneet oman suosikkikohteensa Puolasta. Turku on ainoa lähtökaupunki Suomessa, josta on haettu monena vuonna selvästi eniten syyslomalentoja kauniiksi kehuttuun Gdanskiin.
Malaga on Helsingin listalla selvä ykkönen: sinne haetaan lentoja neljä kertaa enemmän kuin kymmenentenä listalla olevaan Prahaan. Malagan asema ei horju myöskään Tampereen tai Oulun listalla, ja Turun listallakin se on toiseksi haetuin kohde.
Tampereelta lähtevien hakulistalle on tänä vuonna noussut Euroopan kaupunkien lisäksi Yhdysvaltain länsirannikon Los Angeles. Oulusta lähtevien syksyn kaukolomasuosikiksi on hakujen perusteella pääsemässä Vietnamin Ho Chi Minh.
Helsinki:
1. Malaga
2. Lontoo
3. Berliini
4. Lissabon
5. Barcelona
6. Amsterdam
7. Rooma
8. New York
9. Pariisi
10. Praha
Tampere:
1. Malaga
2. Tukholma
3. Lontoo
4. Budapest
5. Los Angeles
Turku:
1. Gdansk
2. Malaga
3. Lontoo
Oulu:
1. Malaga
2. Barcelona
3. Lontoo
4. Teneriffa
5. Las Palmas
6. Ho Chi Minh
Tilastot perustuvat momondo.fi kautta tammikuun 1. ja syyskuun 5. päivän välillä tehtyihin matkahakuihin, joiden matkustusajankohta sijoittuu syyslomaviikoille lokakuun 12. ja 28. päivän välillä vuonna 2018.
Kuva: Wikimedia Commons