Jos Thaimaa on tullut jo turhankin tutuksi, niin ota seuraavaksi suunta vähemmän turistien valtaamaan Vietnamiin. Tosin törmäsimme reilun viikon aikana lukuisiin suomalaisiin, joten Vietnam tulee kovaa vauhtia Thaimaan vanavedessä. Joka tapauksessa ainakin toistaiseksi maa on jopa Thaimaatakin edullisempi matkakohde. Lensimme Ho Chi Minh Cityyn (entinen Saigon) Hong Kongista ja viisumiasia oli jäänyt meille hieman epäselväksi. Meillä ei nimittäin ollut osoittaa paluulentoa pois Vietnamista (alle 2 viikon matkalla suomalaiset eivät tarvitse Vietnamiin viisumia, mutta pitää kuulema olla osoittaa joko paluulippu tai rahaa). Mitään ongelmia ei kuitenkaan tullut ja halusimme raahautua rättiväsyneinä hotelliimme.
Tyhmiä turisteja koitettiin vedättää heti ensimmäisellä taksimatkalla. Taksikuskimme yritti kiskoa moninkertaisen hinnan matkasta, mutta meillä oli selkeät ohjeet hinnoista. Eikä muuten jäänyt viimeiseksi taksikuskin huijausyritykseksi, joten vinkkinä vaan kun matkaatte Ho Chi Minh Cityyn. Matkan lentokentältä keskustaan pitäisi maksaa n. 100 000-150 000 dongia (n.4-6 euroa). Ja sillä, onko taksi mittarilla varustettu vai ei, ei ole juurikaan väliä. Näppärä bisnesmies virittää mittarin rullaamaan hiukan nopeampaa tai kokonaan pois päältä, aivan sama mitä yrität sanoa.
saigon-1.jpg
Vietnamissa on tammikuussa todella miellyttävä lämpötila ja hyvä niin, sillä Ho Chi Minh City olisi muuten maanpäällinen helvetti. Ho Chi Minh Cityssa on n. 13 miljoonaa asukasta ja liikenne on yhtä kaaosta miljoonine moottoripyörineen. Kadun ylittämisessä on sama fiilis kuin auton alle hyppäämisessä – kirjaimellisesti. Ohjeena: sekaan vaan – ajoneuvot kyllä väistää. Ja kun kerran lähdet ylittämään tietä, älä käänny takaisin, sillä autot ja moottoripyörät ajavat takaasi. Vaikka hintataso Vietnamissa on todella edullinen, niin esimerkiksi monet kauppakeskusten ja tavaratalojen merkkivaatteet (aidot) maksavat lähes saman verran kuin Suomessa.

Ho Chi Minh City ei ole turistille helppo kaupunki ja turistialue käsittääkin vain melko pienen alueen kaupungista. Meillä oli kuitenkin onneksi paikallinen ”opas” ja ko. kaupungissa asuva tuttu Suomesta auttamassa – ihan ehdotonta. Suosittelemme testaamaan paikallista hierontaa: todella kohtuullisen hintaista ja laadukasta (tosin paikasta riippuen – yrittäjiä kun on joka lähtöön). Hinta 1h ja 15 minuutin jalkahieronnalle oli vajaat 10 euroa! Hinta-laatu suhde on siis kohdillaan – voisi jopa sanoa, että paras hieronta ikinä.
hieronta.jpg
Vietnamilla on toki kurjatkin puolensa: kun rikkaat ovat ”överi” rikkaita, niin köyhät ovat super-köyhiä: kerjäläisiä näkee paljon. Ainakin Ho Chi Minh Cityssä kadut ovat likaisia ja kolmen tähden hotellikin on melko askeettinen, liikenne on kaoottista ja meluisaa ja rottia näkee juoksevan jalkojen juuressa. Uskommekin, että turismi voisi mahdollisesti auttaa osaa väestöstä parantamaan elintasoaan, kunhan laitat rahasi nimenomaan paikallisille yrittäjille.

Hektisen Ho Chi Minh Cityn jälkeen alkaa helposti kaipaamaan rauhallisempaa menoa. Siispä päätimme jatkaa matkaa kohti Mui Ne:a, 5h ajomatkan päässä Saigonista itään sijaitsevaa rantakohdetta (bussimatka maksoi 100 000 dongia, n. 4 euroa). Bussi oli hyvällä ilmastoinnilla varustettu ja matka sujui leppoisasti. 

Mui Ne on turistikohde, jossa turisteja ei kuitenkaan jostain syystä liiemmin ole, tai ei ainakaan ollut tammikuussa. Helppoon ja stressittömään lomailuun Mui Ne on mahtava paikka: yksi tie, jonka ympärillä perus turistikojut, pitkä hiekkaranta, hyvä valinnanvara hotellitarjonnassa, aurinkoa, hyviä ruokapaikkoja jne.
Paikka on myös tunnettu erityisesti kite-surfaajien keskuudessa hyvien tuuliensa vuoksi. Kite-surffauksesta kiinnostuneille Mui Ne on hyvä vaihtoehto, sillä ranta on täynnä kite-surfing opetusta tarjoavia kojuja ja rannan aallot laittavat tavallisen uimarin melko koville. Toisaalta samasta syystä sää voi olla hyvinkin oikukasta, ja omankin lomamme aikana sää oli enemmän pilvinen, kuin aurinkoinen.
muinendyynit.jpg
Asuimme Mui Ne:ssa Sand Dune Hotellissa, jossa huone kolmelle hengelle maksoi 35 USD/yö, n. 8 euroa/henkilö. Kaikin puolin hyvä ja siisti hotelli toimivalla paikalla, LUKUUNOTTAMATTA yhtä pientä “kukko kiekuu joka yö täysillä” -ongelmaa. Perus hotellihuoneiden hinnat lähtevät Mui Ne:ssa 6 USD:sta eli n. 4 eurosta / henkilö ja niiden taso vaihtelee laidasta laitaan. Melu tuntuu olevan ainakin keskitason -ja siitä huonommissa majoituspaikoissa jonkin sortin ongelma ihan joka paikassa.

Vastapäätä hotelliamme oli Mui Ne:n ehdottomasti hienoin rantaravintola / lounge Sankara (sankaravietnam.com). Paikka sijaitsee rannan parhailla spoteilla ja upea sisustus ulottuu tyylikkäältä uima-altaalta trendikkäisiin vessoihin. Sankara on toisaalta myös lähes Suomen hintatasoissa, joten trendikkyydestä joutuu maksamaan muuten niin huokeassa Vietnamissa.

 Mui Ne:lla on tarjota turisteille muutakin kuin leppoisaa ranta-lekottelua, ja buukkasimmekin hotellimme alakerrassa sijaitsevalta retkijärjestäjältä reissun hiekkadyyneille. Matkasimme jeepillä kuljettajamme kanssa ensin lähempänä sijaitseville punaisille dyyneille, jonka jälkeen pysähdyimme kalastajakylässä. Retken pääpysähdyspaikkana olivat valkoiset dyynit. U-PE-AA. Retki maksoi kokonaisuudessaan 200 000 dongia / henkilö, eli noin 8 euroa. Hintatasoltaan Mui Ne on, edelleen kun Vietnamissa ollaan, melko edukas. Tosin, hintahaitarikin on suuri: esim. suosittu Mojito-drinkki maksaa saman rannan varrella toisessa paikassa 25 000 dongia (n. 1 euroa) ja viereisessä paikassa 110 000 dongia (n. 5 euroa). Myös ruokapaikoissa on jonkin verran eroja, mutta ylipäätään paikassa kuin paikassa syö hyvin 5 eurolla.
Vietnam TOP 8 vinkit:
1. Vietnamilainen hieronta: taivaallista ja edullista (n. 8 euroa/1h), ehdoton must!
2. Vietnamilainen kahvi on vahvaa ja taivaallisen makuista. Parasta!
3. Liikenneruuhka: rohkeasti sekaan! ÄLÄ peräänny, vaan jatka rauhallisesti kadun yli – autot ja moottoripyörät kyllä väistävät! 
4. Mui Nen dyyni-retki: ei ihan heti uskoisi että Vietnamissa on mielettömän upeat hiekkadyynit, you must see this!
5. Ota korvatulpat messiin! Jokaisessa hotellissa oli jotain ”reuhaamista” öisin.
6. Hotellin saa varattua paikan päältä. Tsekkaa tarjonta ja valkkaa paras.
7. Facebook-addikteille: FACEBOOK EI TOIMI VIETNAMISSA! Ainoastaan joissain paikoissa, joku mestarikoodari on onnistunut kiertämään eston. Mui Ne:stakin vartavasten etsittiin tällainen nettikahvila ;)
8. Samat virrat ja töpselit kuin Suomessakin eli nou panik!