Maailman suurimpiin rockbändeihin lukeutuva Foo Fighters saapuu ensi kesänä Suomeen osana Euroopan kiertuettaan.
Foo Fighters esiintyy Helsingin viehättävällä Hietaniemen uimarannalla 19. kesäkuuta järjestettävässä Rock The Beach -tapahtumassa. Luvassa on rockintäyteinen kesäpäivä tämän hetken kiinnostavimpien bändien parissa. Lämmittelijöinä nähdään skotlantilaistrio Biffy Clyro, brittiläis-yhdysvaltalainen The Kills ja suomalaissuuruus Apulanta. Tapahtuman lipunmyynti käynnistyy perjantaina 2. joulukuuta Ticketmasterissa.
Foo Fighters on kasvanut vuonna 1995 julkaistun debyyttialbuminsa jälkeen yhdeksi Yhdysvaltain suurimmista stadionrockbändeistä. Dave Grohlin, Taylor Hawkinsin, Nate Mendelin, Chris Shiflettin ja Pat Smearin muodostaman yhtyeen kultaa ja platinaa myyneet levyt ovat voittaneet mm. 11 Grammya ja neljä Brit Awardsia. Bändin tunnetuimpiin hitteihin lukeutuvat mm. ”Everlong”, ”Monkey Wrench”, ”My Hero”, ”Learn To Fly”, ”All My Life”, ”Best Of You”, ”The Pretender”, ”Walk” ja “Something From Nothing”. Bändin tuorein albumi on vuonna 2014 julkaistu Sonic Highways. Tuolloin Foo Fighters ei kuitenkaan ehtinyt kiertueellaan Suomeen saakka, ja bändin edellisestä Suomen vierailusta tuleekin kuluneeksi ensi kesänä peräti kuusi vuotta.

Biffy Clyro on kasvanut muutamien viime vuosien aikana yhdeksi tämän hetken kiinnostavimmista yhtyeistä, jonka suosio on kasvanut maailmalla valtaviin mittoihin. Bändi on myynyt keikkansa loppuun Suomessakin jo useamman vuoden ajan, ja samaten kolmikon viimeisin Suomen keikka Helsingin Jäähallin Black Boxissa lokakuussa oli loppuunmyyty. Biffy Clyron tuorein albumi, kesällä julkaistu Ellipsis on ollut jättimenestys ympäri maailmaa.

biffy_clyro
Biffy Clyro

Vuonna 2000 perustetun The Killsin muodostavat yhdysvaltalainen Alison Mosshart ja brittiläinen Jamie Hince. Muutama vuosi sitten Hincen käsivamman vuoksi uransa lähes lopettanut bändi teki tänä vuonna hehkutetun paluun julkaisemalla viidennen studioalbuminsa ”Ash & Ice”. Kesällä The Kills esiintyi mm. Isle of Wight Festivalilla ja Coachellassa.

The Kills
The Kills

Apulanta ei juuri Suomessa esittelyjä kaipaa. Bändin pitkään uraan on mahtunut satojatuhansien levymyyntejä, loppuunmyytyjä kiertueita ja areenakonsertteja sekä lukemattomia keikkakilometrejä – puhumattakaan yhtyeen tarinan pohjalta tehdystä kokoillan elokuvasta.

apulanta-1
Apulanta

Tapahtuma
Rock The Beach: Foo Fighters (USA) + Special Guests: Biffy Clyro (UK), The Kills (UK/USA), Apulanta
Ma 19.6.2017 Hietaniemen uimaranta, Helsinki
Portit auki klo 14
Liput
Myyntiin pe 2.12.2016 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 88,50 euroa Ticketmasterista
Kaikki paikat ovat seisomapaikkoja, myös lippupaketteja saatavilla.