Mikko Leppilampi: Mikko Leppilampi (Plastinka)Mikko Leppilampi: Mikko Leppilampi (Plastinka)
Mikko Leppilampi on Suomalaisen elokuvan tämänhetken yksi työllistetyimmistä miesnäyttelijöistä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Leppilammelle, vaan hän päätti tehdä saman kuin kollegansa Samuli Edelman jo toistakymmentä vuotta sitten, eli ryhtyä myös laulajaksi. Miehen esikoisalbumi näki päivänvalon hetki sitten, ja siltä julkaistu sinkku “Salaisuus” on soinut radioissa jo aiemmin. Leppilammen levy, jonka sanoittamiseen ja säveltämiseen hän on myös osallistunut, sisältää pääosin varsin helppoa poppia / iskelmää. Nelosraita “Virginia” on ainoa joka nostaa räväkkyydellään ja erilaisuudellaan päätään muun biisimateriaalin yläpuolelle. Ainakin yhdellä kuuntelemalla albumista jää aika valju mielikuva, ja Leppilammen tulkintojakin voisi kuvailla lähinnä varovaisiksi. (TS)
Pisteet: 2,5