Sani: Kaikki laulut (SonyBMG)Sani: Kaikki laulut (SonyBMG)
Aikakoneesta tutun Sanin ensimmäinen sooloalbumi on viimeinkin saatu kauppojen hyllyille. Albumista ennakkomakua saatiin jo Onnen varjot elokuvan soundtrackilta löytyvän Kaikki laulut biisin muodossa. Kyseinen kappale onkin helppo nimetä tuoreen levyn vetovoimaisimmaksi kappaleeksi. Levyn materiaali vaikuttaa kokonaisuutena hieman keskeneräiseltä, varsinkin sävellysten osalta. Sanin lauluosuudet taas toimivat loistavasti läpi albumin, kuten odottaa saattoikin.
Kaikenkaikkiaan Kaikki laulut on kuitenkin varsin onnistunut sooloalbumi upeääniseltä Sanilta.
Pisteet: 3,5