Katso täältä JVG:n ja Elias Gouldin Luokkakokous 2 -henkinen Revolveri!

JVG:n, Elias Gouldin ja tuottaja MGI:n uusi biisi ”Revolveri” julkaistiin eilen digitaalisesti. Kappaleen musiikkivideo on katsottavissa alla.
Ville Gallen mukaan idea biisiin lähti Jaajo Linnonmaalta.
– Nähtiin kesällä Jaajon kanssa ja se kyseli, tehtäiskö tänä vuonna taas biisi leffaan. Tottakai oltiin heti messissä. Meil oli MGI:n kanssa sopiva biisi työn alla ja kertosäkeeseen haluttiin Elias Gould mukaan. Siitä tuli hyvä bilebiisi bileleffaan! kertoo Ville Galle.

Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuva on itsenäinen jatko-osa jättimäisen suositulle Luokkakokous-elokuvalle, joka sai elokuvateattereissa kaikkiaan yli 500 000 katsojaa.  Elokuvan päärooleissa nähdään ensimmäisen osan lailla Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Merkittävässä roolissa esiintyy tällä kertaa myös Kalle Lamberg. Muissa rooleissa nähdään mm. Anu Sinisalo, Niina Lahtinen, Manuela Bosco, Eeva Litmanen, Helena Vierikko ja Saija Lentonen. Elokuvan ohjaaja on Taneli Mustonen, joka ohjasi myös ensimmäisen Luokkakokous-elokuvan. Elokuva on Solar Films -tuotantoa ja sen tuottaja on Jesse Fryckman.

Luokkakokous oli Suomen viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva, joka sai yli 500 000 katsojaa elokuvateattereissa. Se on myös toiseksi katsotuin kotimainen elokuva Suomessa 25 viime vuoden aikana. Luokkakokous palkittiin Yleisö-Jussilla.
Luokkakokous 2 – Polttarit perustuu vapaasti soveltaen tanskalaisen Klassefesten-elokuvan jatko-osaan, jossa on mukana omaleimainen Suomi-lisä. Varmaan tiedättekin jo. Sellainen Luokkakokous-henkinen.
Alla elokuvan traileri.

Luokkakokous 2 – Polttarit on nyt elokuvateattereissa. Tsekkaa myös Metropoli.netin arvio elokuvasta!
Elokuvan tiedot

Ohjaus

Taneli Mustonen

Tuottaja

Jesse Fryckman
Vastaavat tuottajat
Markus Selin ja Jukka Helle
Tuotantoyhtiö
Solar Films
Alkuperäiskäsikirjoitus
Claudia Boderke ja Lars Mering
Sovitettu käsikirjoitus 
Taneli Mustonen
Päärooleissa
Aku Hirviniemi – Niklas
Jaajo Linnonmaa – Tuomas
Sami Hedberg – Antti
 
Kuva: Solar Films / Alvi Pakarinen

Saatat myös tykätä
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.