Megabändi Abban kaikki neljä jäsentä päättivät 35 vuoden hiljaiselon jälkeen yhdistää voimansa ja palata studioon.
Yli 400 miljoonaa albumia myynyt ruotsalaisyhtye on yksi maailman kaikkien aikojen suosituimmista bändeistä, jonka musiikki on edelleen hyvin suosittua.
Bändin uudessa tulemisessa syntyi kaksi täysin uutta kappaletta. Yhtye paljastaa toisen kappaleen nimen olevan ”I Still Have Faith In You” ja sen kerrotaan näkevän päivänvalon NBC: n ja BBC:n tuottamassa tv-spesiaalissa joulukuussa 2018. Yhtyeen tiedotteen mukaan heidän ”digitaaliset minänsä” esittävät kappaleen ohjelmassa.
Käytössä lienee sama hologrammitekniikka, jota tullaan käyttämään myös kahdella 2019 kesällä järjestettävällä keikalla, jolloin lavalla nähdään Abbatareja, eli avatar-hahmoja, jotka näyttävät samoilta, kuin miltä bändin jäsenet näyttivät vuonna 1979.
Yhtyeen jäsenet ovat Agnetha Fältskog, Björn Ulvaeus, Benny Andersson ja Anni-Frid Lyngstad. Nimi Abba tulee bändin jäsenten etunimien alkukirjaimista.
– Me kaikki neljä tunsimme, että 35 vuoden jälkeen olisi hauskaa tehdä jotain taas yhdessä ja palata studioon. Ja sen me teimme, Abba kertoo tiedotteessa.
– Olemme voineet ikääntyä, mutta kappale on uusi. Ja se tuntuu hyvältä.
Odotettavissa on varmasti takuuvarmoja Abba-hittejä, mutta nähtäväksi jää, miten Abbatareihin tullaan suhtautumaan.
Kuva: (c)AndersHanserPremiumPublishing