Robin julkaisee keskiviikkona 23.8 ”Me tehtiin tää” -singlen, joka summaa Robinin tähänastisen uran ja on samalla kiitollisuudenosoitus faneille.
Suomen teinien suursuosikki Robin, eli Robin Packalen nousee toistaiseksi viimeistä kertaa lavalle 28.10. Helsingin Hartwall Arenalla Tää on se hetki -konsertissa ja jää sen jälkeen määrittelemättömän mittaiselle tauolle.
Tää on se hetki -konsertissa koetaan tunteellinen ilta, jossa Robinin tarina kulkee vuodesta 2012 tähän hetkeen hänen hittibiisiensä siivittämänä. Keikkaa ei taltioida, joten se on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla Robinin ”Me tehtiin tää” -single livenä. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Robinin syntymäpäivänä 24.8.
– Oon elänyt kolmasosan elämästäni mikki kädessä, ja nyt haluan tietää mitä on olla rauhassa ja hiljaa. Mä olen aina sanonut kaikille, että pitää seurata omaa sydäntä, ja nyt mä teen samoin. Haluan juhlistaa näitä upeita vuosia 2012-2017 vielä ennen tauolle jäämistä. Tauko on myös melko luova olotila. Silloin on aikaa pohtia mitä elämältäni haluan, Robin kertoo.
Elokuussa starttaa myös Tää on se hetki – dokumentti Ruutu.fi:ssä. Viisiosaisessa dokumentissa Robin kertoo tunnelmistaan, ajatuksistaan ja päätöksestään jäädä tauolle. Ensimmäinen osa dokumentista nähdään perjantaina 25.8.
Turkulainen Robin nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2012 julkaistulla ensimmäisellä singlellään ”Frontside Ollie”. Kappaleeseen tehdystä musiikkivideosta tuli kaikkien aikojen katsotuin suomenkielinen musiikkivideo YouTubessa 14,4 miljoonalla katselukerralla. Kuuden vuoden aikana Robin on julkaissut viisi studioalbumia, joista Koodi on myynyt kuusinkertaista platinaa ja Chillaa, Boom Kah, 16 sekä Yhdessä nelinkertaista platinaa.
Robinin virallisia videoita on katsottu Vevossa / YouTubessa yli 90 miljoonaa kertaa ja Spotifyssa sekä muilla digialustoilla hänen kappaleitaan on kuunneltu yli 100 miljoonaa kertaa.
Robin oli ensimmäinen suomalainen pop-artisti, joka esiintyi Hartwall Arenalla vuonna 2012 ja ensimmäinen suomalainen sooloartisti, joka esiintyi Olympiastadionilla vuonna 2014. Vuosina 2012-2017 Robin teki lähes 400 keikkaa, joilla oli yhteensä yli miljoona katsojaa.
Robin valittiin positiivisimmaksi suomalaiseksi vuonna 2015 ja vuosina 2012, 2013, 2014 ja 2015 hän oli Suomen googlatuin henkilö. Emma-gaalassa Robin on palkittu kuusi kertaa eri kategorioissa.
Kuva: Hannu Sormunen