Seamus: Milloin Ways To Fuck Up(Elements Music)
Aikaisemmin Poor Seamuksena tunnettu suomalainen yhtye lyhensi keväällä 2008 nimensä Seamukseksi ja julkaisee nyt toisen albuminsa Million Ways To Fuck Up. Levyn kannen ja nimen perusteella odotin rockimpaa pakettia, mutta bändi tarjoileekin kauniin soljuvaa ja leppeää musiikkia nautittavaksemme. Seamus jatkaa ensimmäisen levynsä, Sydney 5 Miles (2006), suuntaa hienoisella indie-tyyppisellä vireellä suostumatta kuitenkaan lajiltaan helposti määriteltäväksi. Kasvanut varmuus omasta tyylistä ja kehitys kuuluvat bändin huolellisesti rakennetuissa uusissa kappaleissa.
Levy alkaa reippaalla otteella ja levyn nimikkobiisin lisäksi myös Corporate Religion ja You’re A Riot -kappaleilla on mielestäni potentiaalia päästä suuren yleisön kuunteluun. Soundinsa puolesta Corporate Religion kävisi erittäin mainiosti jonkin uuden amerikkalaisen tv-sarjan tunnariksi, se jää samalla tavalla helposti soimaan päähän. Levyn loppuosassa kappaleet rauhoittuvat ja jään kaipaamaan niihin hienoista ytyä. Kyseiset biisit uhkaavat lipua ohi suuremmin koskettamatta, jos kuunteluun ei keskity kunnolla. Levyn kappaleiden sanoitukset ovat kuitenkin omaperäisiä ja kiinnostavia, ja albumi on kokonaisuudessaan hyvin kansainvälisen kuuloinen.
Million Ways To Fuck Up on rauhoittavaa ja rentouttavaa musiikkia sisältävä albumi, joka jättää kuuntelijalleen hyvän mielen. Levy kannattaa ottaa kuunteluun joko lounastauolla kesken kiireisen päivän, mielellään silmät suljettuina, tai illalla kotona himmeässä valaistuksessa, kun tarkoituksena on päästää irti arjen hektisestä menosta.
Noora Pakarinen