Amerikkalaismedia: “Heidän reseptinsä on vahva ja toimiva, innokkuus aitoa ja lahjakkuus kiistämätöntä.”
Suomalaisen Steve’n’Seagullsin elokuun lopussa julkaisema Grainsville-albumi on noussut Billboardin Bluegrass-listan sijalle neljä. Myös yhtyeen kaksi aiempaa levyä ovat nousseet Bluegrass-listalle; Farm Machine kakkoseksi ja Brothers in Farms ykköseksi.
Parhaillaan Yhdysvaltojen-kiertueella oleva yhtye nähdään loppuvuonna Suomessa yli 20 keikan verran. Steve’n’Seagulls käynnistää kahden kuukauden mittaisen Suomen-kiertueensa 28.9. Himoksen Oktoberfesteiltä. Vuoden lopuksi yhtye suuntaa vielä kiertueelle Iso-Britanniaan.
Yhtyeen uusi albumi ja keikat ovat kirvoittaneet mm. seuraavia kommentteja:
”Steve‘n’Seagulls on yliveto esimerkki uniikista reitistä menestykseen artistina digitaalisten väylien kautta. Yhtye aloitti uransa eräänlaisena pilana, julkaisten outoja videoita sosiaaliseen mediaan. Mutta heidän reseptinsä on vahva ja toimiva, innokkuus aitoa ja lahjakkuus kiistämätöntä.” –Scott Bryan / Music in Minnesota.
Grainsvillestä tuli albumi, jota tulen todennäköisesti kuuntelemaan viikkoja, kuukausia, jopa vuosia eteenpäin. Steve‘n’Seagullsista on tullut salainen bluegrass-nautintoni, enkä pelkää myöntää sitä.” –Timothy Janssen / Grimm Gent.
”Steve‘n’Seagulls pääsee ehdottomasti oikeuksiinsa tällä kolmannella julkaisullaan. Grainsville edistää heidän missiotaan muuttaa pelikenttää ja tuhota kaikki käsitykset ”laatikon sisällä” ajattelemisesta rockmusiikin saralla.” –Jason “Supes” Mesa / I’m Music Magazine.

Kiertueaikataulu Suomessa:

28.9. Oktoberfest, Himos
29.9. Revontuli, Hankasalmi
5.10. Isojano, Lahti
6.10. Olvihalli, Iisalmi
18.10. Kotkan konserttitalo, Kotka
19.10. Tulisuudelma, Vantaa
20.10. Apollo, Turku
25.10. Klubi, Tampere
26.10. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
27.10. Tukkijätkä, Heinola
1.11. Louhisali, Espoo
3.11. Club Teatria, Tornio
9.11. Lutakko, Jyväskylä
10.11. Hevimesta, Oulu
16.11. Hullu Poro Areena, Levi
17.11. Virgin Oil Co., Helsinki
22.11. Henry’s Pub, Kuopio
23.11. Meidän Pikkujoulut – Saipa 70-V, Kisapuiston Jäähalli, Lappeenranta
24.11. Kerubi, Joensuu
29.11. The Original JouluJolla-risteily, Silja Europa
30.11. Mari’s Coffee, Anjalankoski
www.stevenseagulls.com
Alla yhtyeen tuorein musiikkivideo ”Gimme All Your Lovin'” sekä pari muuta kymmeniä miljoonia katselukertoja kerännyttä kestohittiä.