Eminemin “Till I Collapse” pysyy edelleen maailmanlaajuisesti suosituimpana treenikappalesuosikkina, mutta vuonna 2017 treenilistoilla soivat myös uudet artistit, kuten Post Malone, Dua Lipa, Camila Cabello ja kolumbialainen reggaeton-artisti J Balvin.
Spotifyn data kertoo myös, että uudenvuoden treenilupauksista luistetaan jo helmikuun puolenvälin jälkeen. Kuntoilun aloittaminen on yksi yleisimmistä uudenvuodenlupauksista, ja musiikkia kuunnellaankin auttamaan tavoitteiden saavuttamisessa. Tässä ovat suosituimmat kappaleet, jotka inspiroivat urheilun ja treenin pariin yli 25 miljoonalla Spotify-käyttäjien tekemällä treenisoittolistalla.
Treenisoittolistojen kärjessä on jo toista vuotta putkeen Eminemin hitti ”Till I Collapse”. Eminemin toinen tunnettu hitti vuodelta 2002 ”Lose Yourself” yltää sekin treenilistoilla kolmen suosituimman joukkoon.
Tänä vuonna treenisoittolistojen kärkeen on löytänyt tiensä moni nouseva artisti, kuten viime vuonna suuren läpimurron tehneet Dua Lipa ja Camila Cabello. Yhdysvaltalaisartisti Post Malonen hitti ”rockstar” on toiseksi soitetuin kappale tämänhetkisillä treenilistoilla.
Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa kuunnellaan eniten treenisoittolistoja: Listat soivat erityisesti oslolaisten ja miamilaisten kuulokkeissa. Spotifyn kuuntelijadata paljastaa myös, että treenisoittolistojen kuuntelukerrat kasvavat heti tammikuun alussa, ja ne saavuttavat huippunsa 24.1. aikoihin, jonka jälkeen kuunteluaktiivisuus laskee tasaisesti 14.2. asti. Jos siis aikoo pitää uudenvuodenlupauksensa, kannattaa jatkaa polkemista, juoksemista tai kyykkäämistä yli ystävänpäivän!
Jos etsii uusia kokeilemisen arvoisia juttuja alkaneelle vuodelle, kannattaa kiinnittää huomiota myös vähemmän perinteisiin treenimuotoihin: mm. vesijuoksua varten tehtyjen listojen kuuntelukerrat kasvoivat viime vuonna 86 %.
Täältä löydät treenisoittolistoja, joiden tahtiin jaksaa jatkaa treenausta myös helmikuun puolenvälin jälkeenkin!
Jaksaa, jaksa
Hyvän olon treenilista
Heviä treeneihin

Maailmanlaajuiset treenikappalesuosikit

1. Eminem – Till I Collapse
2. Post Malone – rockstar
3. Eminem – Lose Yourself – Soundtrack Version
4. Kendrick Lamar – HUMBLE.
5. Axwell /\ Ingrosso – More Than You Know
6. J Balvin – Mi Gente (feat. Beyoncé)
7. Camila Cabello – Havana
8. Jax Jones – You Don’t Know Me – Radio Edit
9. Dua Lipa – New Rules
10. Kanye West – POWER

Suomen treenikappalesuosikit

1. Eminem – Till I Collapse
2. Fort Minor – Remember The Name (feat. Styles Of Beyond)
3. Eminem – Lose Yourself
4. Survivor – Eye of the Tiger
5. Post Malone – rockstar
6. Axwell /\ Ingrosso – More Than You Know
7. Pikku G – Solmussa (feat. BEHM)
8. Papa Roach – Last Resort
9. Jax Jones – You Don’t Know Me – Radio Edit
10. JAY Z – Numb / Encore
 
Kuva: Instagram / Eminem