Maanantain ja tiistain välinen yö oli kiireinen Lahden poliisille. Yön aikana selvitettin useita rikoksia, joiden seurauksena Päijät-Hämeen poliisi otti kiinni yhteensä 7 henkilöä.
Varkaus Lahdessa:
N. klo 22.00 aikaan tuli poliisille ilmoitus, että ulkomaan kilvissä oleva pakettiauto ja siihen kytketty perävaunu on eteläisessä Lahdessa sijaitsevan kuljetusliikkeen pihassa ja siihen lastataan tavaraa luvatta. Firman henkilökunta oli havainnut anastuksen ja lähtenyt seuraamaan ko.ajoneuvoyhdistelmää. Poliisi tavoitti yhdistelmän Saksalan teollisuusalueelta. Autossa oli kaksi ulkomaalaistaustaista n. 25 vuotiasta miestä. Pakettiautoon oli lastattu muutaman sadan kilon painoinen erä metallia ja perävaunuun useita kanistereita polttoainetta. Metallitavara oli peräisin kahdesta eri firmasta. Miehet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.
Vaarallisen esineen hallussapito ym.
Metsämaalla sijaitsevan omakotitalon pihaan oli tullut ennen puoltayötä mieshenkilö, joka kertoi saaneensa pippurisumutetta silmiinsä. Poliisipartion tullessa paikalle, ei mies halunnut kertoa, miten oli saanut sumutetta silmiinsä. Miehen hallusta löytyi yhteensä 5 kappaletta pippurikaasu-sumutteita ja teleskooppipatukka. Vuonna 1985 syntyneellä lahtelaismiehellä oli jo aiemminkin tavattu pippurisumutteita hallustaan. Mies otettiin kiinni Lahden pääpoliisiasemalle asian selvittämiseksi.
Vahingonteko Lahdessa:
Ahtialassa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä oli ollut pitkin iltaa häiriötäkäyttäymistä ja kovaa meteliä. Ensimmäisellä kerralla poliisi ei tavannut häiriön aiheuttajaa, mutta n. tuntia myöhemmin häiriön jatkuessa selvisi, että erään asunnon oveen oli potkaistu läpireikä ja silminnäkijöiden mukaan potkaisija ja muut häiriön aiheuttajat olivat viereisessä asunnossa. Poliisi tapasi ko. asunnosta neljän miehen ja kahden naisen seurueen päihtyneenä. Asunnosta otettiin kiinni 4 miestä, joista nuorin oli 17v ja vanhin 28v. Miehiä epäillään vahingonteosta.