Michael Jacksonin lääkäri yritti piilottaa kuolettavat lääkkeet
Michael Jacksonia hoita
neen lääkäri Conrad Murrayn oikeudenkäynnissä kuultiin viime viikon torstaina popin kuninkaan toista henkivartijaa, joka saapui paikalle pian sen jälkeen, kun Murray oli aloittanut ensiavun antamisen elottomalle Jacksonille.
Alberto Alvarez kertoi ohjanneensa ensitöikseen isänsä elvytysyrityksiä kauhuissaan seuranneet Prince Michaelin ja Parisin ulos huoneesta.
Sitä seuranneet tapahtumat ovat yksi avainsyyte Murrayta vastaan.
Alvarezin mukaan soitettuaan ambulanssin Murray alkoi kahmia itselleen kaikkia lääkkeitä, joita huoneesta löytyi.- Hän käski minua laittamaan kaikki lääkkeet pussiin, Alvarez kertoi.
Henkivartija sanoi aluksi uskoneensa, että Murray pakkaa lääkkeet viedäkseen ne sairaalaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Murrayn syytettiin myös viivytelleen ambulanssin soittamista, jonka jälkeen hän toistuvasti valehteli ensihoitajille Jacksonin saamista lääkkeistä. Hän ei maininnut kertaakaan laulajan saaneen vahvaa anestesialääkettä Propofolia.
Puolustuksen asianajaja Ed Chernoff kuitenkin kyseenalaisti Alvarezin tarinan epäilemällä, olisiko Alvarez todella ehtinyt viedä ensin lapset pois huoneesta ja sen jälkeen alkanut pakata lääkkeitä, ennen kuin kuin ambulanssi saapui paikalle.
– Olen hyvin tehokas, Alvarez vastasi epäilyihin.
Myös Jacksonin henkilökohtainen kokki Kai Chase kertoi Murrayn rynnänneen keittiöön kuolinpäivän aamuna ja käskeneen Chasea hankkimaan apua.
– Hanki apua, hae Prince ja kutsu vartijat, Chase kuvaili hätääntyneen Murrayn käskeneen.
Conrad Murrayn oikeudenkäynnin uskotaan jatkuvan jopa viisi viikkoa. Häntä syytetään laiminlyönneistä ja kuolemantuottamuksesta. Mikäli hänet todetaan syylliseksi, häntä odottaa neljä vuotta vankeutta sekä lääkärin toimilupien menetys.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Kultakoutsi Antti Pennasella uusi kulta? – Avioerosta vain pari kuukautta
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä