Lahtelaisnaisella oli ilmeisen kova tarve saada hankittua alkoholijuomia, sillä hän jäi kiinni niiden varastamisesta kahteen otteeseen samana päivänä.
Päijät-hämeen poliisi sai alkuillasta ilmoituksen, että Lahden keskustassa sijaitsevalta huoltamolta oli pariskunta (mies ja nainen) anastanut useita tölkkejä olutta. Poliisipartio tavoitti lähistöltä vuonna 1962 syntyneen miehen ja 1984 syntyneen naisen, joiden hallusta löytyi yhteensä 18 kappaletta anastettuja oluita. Päihtynyt pariskunta tuotiin poliisilaitokselle, jossa selvisi, että samainen nainen oli aamupäivällä anastanut niinikään Lahden keskustassa sijaitsevasta Alkon myymälästä Dry Vodka pullon.
Nainen oli saanut teostaan sakon ja hän oli joutunut putkaan voimakkaan päihtymyksen takia. Putkasta päästyään nainen oli yrittänyt jälleen anastaa alkoholia, mutta tälläkin kertaa huonoin tuloksin. Päihtynyt pariskunta laitettiin selviämään Lahden pääpoliisiasemalle. Molemmilla oli vuoden aikana useita näpistysrikoksia ja miehellä lisäksi etsintäkuulutus.
Lähde: Poliisin verkkosivut