Kolkatassa Intiassa yksityinen ja kaupungin parhaaksi sairaalaksi tituleerattu rakennus paloi pahasti jättäen 70 potilasta ja 3 hoitohenkilökunnan jäsentä liekkeihin. Pelastustoimet eivät päässeet alkamaan tarpeeksi ajoissa ja potilaat menehtyivät samalla kun heidän sukulaisensa katselivat toivottomina sairaalan ulkopuolella. Lähellä olevasta slummista juoksi joukko ihmisiä savun huomattuaan valmiina auttamaan evakuoinnissa, mutta heitä ei päästetty sisään. Ovella seissyt vahti väitti, että palo on lähtöisin keittiöstä ja se on hyvin pieni ja täysin hallinnassa. Palohälyttimet eivät lähteneet käyntiin ja palokunnalla kesti tunnin päästä paikalle. 190-paikkaisessa sairaalassa oli 160 potilasta palon aikana ja 90 saatiin pelastettua. Kunnan virkamies kertoi paikallisille lehdille, että oli ”kamalaa nähdä miten vähän sairaalan henkilökunta teki auttaakseen potilaita. Osa vanhemmista työntekijöistä juoksivat ulos sairaalasta heti palon sytyttyä.” Palo lähti kellarista, joka oli kaavoitettu autotalliksi, mutta sitä käytettiin varastotilana. Lisää kritiikkiä sairaala on saanut siitä etteivät päästäneet ulkopuolisia auttamaan evakuoimisessa. Hallitus pitää turmaan syyllisenä yksinomaan sairaalaa ja on aloittanut toimet peruuttaakseen sairaalan toimiluvat.

LUE MYÖS: