Jokerit otti vieraskiertueella komeat päänahat Ak Bars Kazanista ja Metallurg Magnitogorskista, mutta viimeisen ottelun esitys Slovan Bratislavaa vastaan oli kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Maanantain ottelussa halutaan palata perusasioiden äärelle joukkueen vahvuuksiin ja ottaa niiden kautta voitto.
-Meidän vahvuus on se, miten hyvin viisikkona puolustamme ja teemme töitä parhaimmillamme. Menestykseemme ei sen suurempaa salaisuutta ole, maalivahti Riku Helenius kertoo.
Jokerit pelaa vuoden viimeisen kotiottelunsa maanantaina Hartwall Arenassa Dinamo Riikaa vastaan. Kotijoukkueen kokoonpanon löydät artikkelin alaosasta.
Maajoukkuetehtävissä viime viikolla olleet Linus Omark ja Petteri Wirtanen ovat mukana ryhmässä. Kaksikko pelasi vielä sunnuntaina Sotshissa toisiaan vastaan, kun Suomi ja Ruotsi iskivät yhteen. Suomi voitti ottelun rangaistuslaukausten jälkeen ja sijoittui turnauksessa toiseksi, ennen Ruotsia. Omark oli turnauksen pistepörssin kolmonen tehoin 0+5 kolmessa ottelussa.
Myös Henrik Karlsson on kokoonpanossa, mutta Riku Helenius pelaa. Karlsson rehki Tre Kronorin paidassa kaksi ottelua viikonloppuna Sotshissa Venäjää ja Suomea vastaan. Helenius pelasi myös Jokereiden edellisessä ottelussa Bratislavassa viikko sitten.
Kokoonpanon ulkopuolella ovat hyökkääjät Semir Ben-Amor, Johan Harju, Eetu Pöysti ja lainalta Ruotsista palannut Severi Sillanpää. Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat puolustajat Oskari Korpikari, Daine Todd ja Santeri Saari. Heistä jälkimmäisin jätti väliin myös Bratislavassa pelatun ottelun ja on pois peleistä toistaiseksi.
Jokerit on läntisessä konferenssissa kolmantena tasapisteissä toisena olevan SKA Pietarin kanssa. Helsinkiläiset ovat pelanneet yhden ottelun pietarilaisia enemmän. Dinamo Riika on lännessä 13:ntena kymmenen pisteen päässä pudotuspeliviivasta.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmeen otteeseen. Jokerit on ollut parempi jokaisessa ja voittanut Helsingissä lukemin 3-2 ja 5-2 sekä viimeisimmän pelin Riiassa 4-3.
Illan ottelu alkaa klo 18.30 ja Hartwall Arenan lipunmyynti aukeaa klo 16.30. Maamme-laulun ennen ottelua esittää Jenni Vartiainen. Paikalla on myös joulupukki.
Kokoonpano tänään:
9 Niklas Hagman – 39 Niko Kapanen – 50 Juhamatti Aaltonen
61 Tommi Huhtala – 26 Petteri Wirtanen – 76 Jere Sallinen
67 Linus Omark – 42 Petr Koukal – 12 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 32 Riku Hahl – 28 Jani Rita
4 Ossi Väänänen – 13 Ryan Gunderson
55 Atte Ohtamaa – 47 Ville Lajunen
6 Topi Jaakola – 77 Niko Peltola
31 Riku Helenius (1 Henrik Karlsson)