auto-onnettomuus-kolari
Kaikista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista noin viidenneksen taustalla on alkoholi. Näissä onnettomuuksissa kuolee Suomessa vuosittain noin 50 ihmistä.
Uhreista valtaosa (75 %) on rattijuoppoja tai rattijuopon kyydissä matkustaneita (21 %). Jopa kolmannes rattijuopumusonnettomuuksista on nuorten, alle 25-vuotiaiden, kuljettajien aiheuttamia.
Nuoret kuljettajat ovatkin merkittävä riskiryhmä erityisesti alkoholionnettomuuksissa. Muissa liikenneonnettomuuksissa nuorten kuljettajien aiheuttamien onnettomuuksien osuus on viidennes (21 %), kun alkoholionnettomuuksissa se on kolmannes. Luvut ilmenevät Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tilastoista, jotka perustuvat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimiin onnettomuuksiin vuosina 2010–2014.
– Rattijuopumusten ehkäisemiseksi olisi ensisijaisen tärkeää puuttua henkilön päihderiippuvuuteen ja tarkistaa mahdollinen ajo-oikeus esimerkiksi lääkärintarkastuksissa. Lisäksi päihdeongelmaisten kuljettajien hoitoonohjauksen kehittäminen auttaisi vähentämään onnettomuuksia, sanoo OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.

– Nuoret kuljettajat aiheuttavat merkittävän osan rattijuopumusonnettomuuksista. Tämän vuoksi olemme mukana nuorille suunnatussa #rohkee-kampanjassa. Onnettomuuksien vähentämiseen tarvitaan yhteistyötä ja jokainen voi vaikuttaa omassa lähipiirissään, Parkkari painottaa.
Alkolukolla voidaan vaikuttaa paatuneimpiin rattijuoppoihin
Rattijuopot palaavat usein rattiin rangaistuksista huolimatta. Kuolemaan johtaneen alkoholionnettomuuden vuosina 2010–2014 aiheuttaneista kuljettajista 38 prosentilla oli taustallaan aiempia rattijuopumustuomioita.
– Alkolukon asettaminen ajo-oikeuden edellytykseksi heti ensimmäisestä rattijuopumuksesta olisi tehokas keino onnettomuuksien ehkäisemiseen. Tavoitteena tulisi lisäksi olla, että kaikissa uusissa autoissa alkolukko olisi vakiovaruste, Parkkari toteaa.
Alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisena ajamisen lisäksi rattijuopot ottavat usein muitakin riskejä.
– Suurin osa kuolonkolarin aiheuttavista rattijuopoista laiminlyö turvavöiden tai moottoripyöräkypärän käytön. Useimmat ajavat myös ylinopeutta, yli puolet jopa 30 km/h tai enemmän, liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen kertoo.
#rohkee on nuorille suunnattu rattijuopumuksen vastainen kampanja. Kampanjassa ovat mukana Liikenneturva, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, poliisi, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevakuutuskeskus ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry sekä Ehkäisevän päihdetyön verkosto.
STT