Järjestyksessään 43. Ruisrock juhlitaan tulevana viikonloppuna 6.-8. heinäkuuta. Festivaalin portit Turun Ruissalossa aukeavat perjantaina neljältä. Avajaispäivänä koetaan muun muassa paluun tehneiden Pulpin ja Refusedin odotetut paluukeikat sekä yksi Ruisrockin historian suosituimmista yhteistä, irkkupunkin mestarit Flogging Molly. Perjantain muita kansainvälisiä tähtiä ovat Veronica Maggio, Mustasch, Yeasayer, Ewert And The Two Dragons sekä Rival Sons.
Lauantaina festivaalipäivänä on luvassa erityisen uniikkeja keikkoja, kun paluun lavoille tehnyt The Cardigans soittaa ”Gran Turismo” -mestariteoksensa kokonaisuudessaan ja Michael Monroe valloittaa 50-vuotisjuhlakeikallaan asiankuuluvine yllätyksineen. Kotimaisiin suosikkeihin painottuneen päivän huipentaa kansainvälisesti menestynein suomalaisyhtye Nightwish.
Ruisrockin päätöspäivänä juhlat jatkuvat täysillä yhteentoista illalla. Sunnuntaita tähdittävät muun muassa rap-suuruus Snoop Dogg, reggae-pioneeri Jimmy Cliff, uusien albumiensa myötä ajankohtaiset The Mars Volta ja Bloc Party, pitkän linjan thrashjyrä Suicidal Tendencies sekä ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvat Two Door Cinema Club ja Metronomy. Viikonlopun aikana nähdään myös kaikki kotimaan suosikit, kuten Children Of Bodom, Apocalyptica, The Rasmus, PMMP, Chisu, Disco Ensemble, Apulanta, Von Hertzen Brothers, Eppu Normaali sekä Jukka Poika & Sound Explosion Band.
Ruisrockin Louna-lava esittelee nousevia kykyjä ja tulevaisuuden lupauksia Antero Lindgrenistä Zebra & Snakeen. Lavan antia vahvistavat myös ammattilaisten sirkusryhmä Circus Lumica sekä kitaran, rummut ja steppauksen yhdistävä Mümmö. Alueella kiertää myös viime kesältä tuttu nukketeatteriryhmä Kuuma Ankanpoikanen, joka tuo festariväen keskelle joukon Kekkosia. Kaikkiaan festivaalilla esiintyy 60 artistia, päiväkohtaiset soittoaikataulut löytyvät Ruisrockin nettisivuilta www.ruisrock.fi.
Festivaalikävijän avuksi on tänäkin vuonna tehty Ruisrock-sovellus, joka on ladattavissa ilmaiseksi iPhone-, Android- ja Windows7-puhelimiin. iPhoneen sovellus on jo saatavilla, muut sovellukset tulevat ladattaviksi tällä viikolla. Viime vuonna suuren suosion saaneeseen sovellukseen voi luoda oman konserttiaikataulun, joka muistuttaa käyttäjää keikan alkaessa. Applikaation avulla on myös mahdollista paikantaa itsensä festarikartalta, selata Ruisrock-infoa sekä saada tuoreimmat uutiset puhelimeen festivaalin aikana. Sovelluksen on julkaissut Fonecta yhteistyössä Ruisrockin kanssa.
Huippuartistien lisäksi Ruisrock tarjoaa myös monia muita elämyksiä. Ruoka- ja juomatarjonnasta löytyy muun muassa Michelin-kokki Hans Välimäen ylistetty Midhill-ravintola, Ruisrockin omat ravintolatasoiset bistrot, luomuviinejä, samppanjaa, erikoisoluita sekä erillisen drinkkibaarin antimet. Ennen kaikkea Ruissalon luonnonpuisto, ranta ja meri ovat oleellinen osa festivaalia ja siksi Ruisrock haluaa kiinnittää erityistä huomiota ympäristöstä huolehtimiseen. Käytännön toimina festivaali muun muassa käyttää ainoastaan päästötöntä Louna Tuuli -sähköä, tarjoaa kierrätysneuvontaa tiheästi aseteltujen kierrätyspisteiden yhteydessä ja tekee yhteistyötä Saaristomeren Suojelurahaston kanssa.
Ruisrock on juhla kaikenikäisille, mutta suosituksena on, että alle 12-vuotiaat saapuvat aikuisen seurassa. Alle 7-vuotiaat pääsevät lipullisen aikuisen kanssa ilmaiseksi. Myös yli 70-vuotiaat pääsevät festivaalille ilmaiseksi sekä pääsevät vesibussikuljetuksella festivaalialueelle Turun keskustasta ja takaisin.
RUISROCK 2012 – 6.-8.7.2012
Turku, Ruissalo
Festivaalialueen aukioloajat:
Perjantaina klo 16-02
Lauantaina klo 13-02
Sunnuntaina klo 13-23
Päiväkohtainen ohjelma:
Perjantai:
Pulp (UK), Refused (SWE), Flogging Molly (USA), Veronica Maggio (SWE), Yeasayer (USA), Mustasch (SWE), Rival Sons (USA), Ewert And The Two Dragons (EST), Black Twig, Burning Hearts, Disco Ensemble, Herra Ylppö & Ihmiset, Kauko Röyhkä & Narttu, Kuningasidea, Olavi Uusivirta, Pasa, The Rasmus, Von Hertzen Brothers
Lauantai:
Nightwish, The Cardigans (SWE), Santigold (USA), Michael Monroe, Moonface (CAN) with Siinai, Antero Lindgren, Apocalyptica, Children Of Bodom, Chisu, Fintelligens, GG Caravan, Huoratron, Kuuma Ankanpoikanen, Mümmö, Notkea Rotta, Paleface & Räjähtävä Nyrkki, Pariisin Kevät, PMMP, Regina, Ruudolf & Karri Koira, Scandinavian Music Group, Stam1na, Stig, Stockers!
Sunnuntai:
Snoop Dogg (USA), Bloc Party (UK), The Mars Volta (USA), Suicidal Tendencies (USA), Jimmy Cliff (JAM), Two Door Cinema Club (UK), Metronomy (UK), Apulanta, Circus Lumica, Eppu Normaali, Elokuu, French Films, Gracias, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Lapko, Mikko Joensuu, Robin, Zebra & Snake