Suomen Kansallisoopperassa vietetään Avoimien ovien päivää lauantaina 29. lokakuuta klo 10–16. Maksuttomassa tapahtumassa on monenlaista koettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin.
Päivän aikana voi kurkistaa oopperatalon kulisseihin opastetulla kiertokäynnillä, kuunnella Kansallis-oopperan kuoron laulajien esityksiä matineakonsertissa tai seurata John Adamsin Doctor Atomic -oopperan harjoitusta päänäyttämöllä vain viikkoa ennen ensi-iltaa.
Perheen pienimmät voivat tutustua baletin maailmaan balettitemppuradalla, hiukan vanhemmat osallistumalla tähtitanssijan balettitunnille. Alminsalissa pääsee kokeilemaan, miten esitys syntyy näyttämö-, ääni- ja valaistustekniikan ammattilaisten voimin. Päivän aikana voi myös nähdä maskeeraajat työssään, tilata oman naamion non-stop-naamiokioskista ja poseerata aidoissa ballerinan tai oopperatähden tamineissa.
Maksuttomia pääsylippuja kiertokäynneille ja työpajoihin jaetaan Töölönlahden puoleisessa aulassa klo 10 (aamupäivän tapahtumat) ja klo 11.45 alkaen (iltapäivän tapahtumat). Lippuja Doctor Atomicin harjoituksiin saa Mannerheimintien puoleisesta aulasta.