Maamme ykkösartisteihin lukeutuvasta Chisusta on tehty dokumenttisarja. Kolmeosaisessa sarjassa seurataa elämää aloittelevasta artistista aina nykyhetken menestykseen saakka.
Vuonna 2008 The Rasmuksen basisti Eero Heinonen tapasi ensiaskeleitaan musiikkibisneksessä ottavan Christel Sundbergin eli Chisun. Nainen oli niin kiehtova ja valovoimainen, että Heinonen päätti alkaa taltioida artistin elämää filmille ja koostaa siitä dokumenttia. Lopputuloksena syntyi AVAlla nähtävä kolmiosainen dokumentti Chisu – Sen näkee silmistä, jossa seurataan Chisun elämää lähes neljän vuoden ajan.
Dokumentti sisältää intiimejä hetkiä keikoilta, lavojen takaa, levytysstudioista, keikkabussista, Chisun kotoa ja työhuoneelta. Chisu kertoo avoimesti ajatuksiaan musiikin tekemisestä, laukoo mielipiteensä kriitikoista sekä pohtii musiikin vaikutusta ihmisiin.
Dokumentissa seurataan sekä Vapaa ja yksin että Kun valaistun -albumeiden valmistumista ja nähdään, miten vuosien varrella kasvanut menestys vaikuttaa Chisuun ja hänen elämäänsä.
– On ihanaa, että läheiseni näkevät dokumentin. Olen ollut viime vuosina todella paljon poissa, enkä ole päässyt esimerkiksi perhetapaamisiin. On kiva näyttää, ”hei, tällaista mä olen tehnyt sillä aikaa. Katso sieltä AVA-kanavalta, faija”, Chisu nauraa.
Dokumentin ohjannut Eero Heinonen kiittelee, miten saumatonta ja avointa työskentely Chisun kanssa oli. Hän sai hienon tilaisuuden päästä seuraamaan ja taltioimaan artistin kasvuprosesissia.
– Chisu puhuu elämästään todella avoimesti. Hän on ihailtavan avoin ja rehellinen ihminen. On ollut kaunista nähdä, kuinka tyttölapsesta kasvaa tiedostava aikuinen nainen, Heinonen summaa.
Dokumenttisarja Chisu – Sen näkee silmistä alkaa AVAlla tiistaina 13.11. klo 21.
Kuka Chisu?
Christel Sundberg on helsinkiläinen nainen, joka työskenteli vaatekaupassa haaveillen urasta musiikin parissa. Vuonna 2005 hän alkoi työstää omaa materiaalia, ja vuonna 2008 julkaistiin hänen ensimmäinen levynsä Alkovi, jonka jokaisen kappaleen hän on itse säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, tuottanut ja miksannut. Vuonna 2009 julkaistiin toinen levy Vapaa ja Yksin ja vuonna 2011 Kun valaistun. Chisun levyjä on myyty yhteensä yli 170 000 kappaletta, ja hän on voittanut urallaan yhteensä 10 Emma-palkintoa, muun muassa ensimmäisenä suomalaisena naisena tuottaja-Emman.