Sunnuntaina menehtynyt muusikko David Bowie oli Daily Mail –lehden tietojen mukaan lähellä vararikkoa 1970-luvulla epäonnistuneiden liiketoimien vuoksi.
Musiikkilegenda onnistui kohentamaan taloustilannettaan 1990-luvulla tekemällä joukkovelkakirjalainoja sijoittajille kappaleidensa tekijänoikeuksia vastaan. Vuodesta 1997 lähtien sijoittajat saivat Bowien kappaleiden tekijänoikeustilitykset kymmeneksi vuodeksi, jonka jälkeen ne palasivat takaisin artistille.
Sittemmin Bowielle kertyi muun muassa massiivisten kiertueiden ja hyvin sujuneen levymyynnin kautta noin 135 miljoonan punnan omaisuus.
Valtava omaisuus jaetaan lesken Imanin sekä kahden lapsen Duncan Jonesin ja Alexandria Zahra Jonesin kesken.