Kansanedustaja Ilkka Kanervan pitkäaikaisen puoliso Elina Kanerva saapui Helein-kaunseusiltaan yhdessä vaatesuunnittelija Riikka Ikäheimon kanssa. Heidän ystävyytensä sai alkunsa, kun Riikka tarjosi suunnittelemaansa asua Elinalle Linnan juhliin.

– Riikka laittoi minulle viestiä Facebookin kautta, mutta minulla sattui olemaan sille vuodelle jo asu valmiina. Siitä huolimatta päätin tavata upean suunnittelijan ja asuni vaihtui lennossa Riikan luomukseen. Minulla on ollut useampana vuotena Linnan juhlissa Riikan suunnittelema asu, Elina Kanerva kertoo.

Kansanedustajan puolisona Elina on aloittanut asun suunnittelemisen Linnan juhliin puolta vuotta aikaisemmin yhdessä suunnittelijan kanssa.

– Jos tänä vuonna olisi ollut juhlat, olisin varmasti turvautunut taas Riikan apuun, Elina kertoo.

 

Edellisen kerran Elina on pukeutunut Riikan suunnittelemaan asuun puolitoista vuotta sitten. Koronapandemian takia näyttäviin pukuihin pukeutuminen on jäänyt vähemmälle.

Harmittaako sinua, ettei Linnan juhlia pystytä tänä vuonna järjestämään?

– Ymmärrän täysin päätöksen! Nyt pitää mennä turvallisuus edellä. Olen ollut niissä juhlissa sen verran monta kertaa, että ajattelen, että Suomen itsenäisyyttä voi juhlistaa monella muullakin tavoin, kuten kotona kahdestaan Ilkan kanssa. Luultavasti katsomme kotona televisiota.

Olen luonteeltani todella ujo!

Elina on tuttu näky Ilkan rinnalla juhlatilaisuuksissa, mutta pariskunta on kieltäytynyt yhteisistä televisioesiintymisistä. Elina on nähty Ilkan kanssa ainoastaan MTV3-kanavan suositussa Tuttu Juttu Show´ssa.

– Olen luonteeltani tosi arka ja ujo, kun taas Ilkka on hirmu sosiaalinen ja ottaa kaikki ihmiset huomioon. Olemme saaneet pyyntöjä televisio-ohjelmiin, mutta olen sanonut Ilkalle heti, etten ole valmis.

– Minua piti suostutella aika pitkään Tuttu Juttu Show´hunkin. Kieltäydyin siitä useampaan kertaan. Kun näin paikan päällä yleisön, se ei ollut niin kauhea kokemus kuin odotin. Olimme sopineet etukäteen Ilkan kanssa, ettei meistä kumpikaan ota erotiikkakysymystä.

Lähtisitkö mukaan Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun?

– Olen suuri Tanssii tähtien kanssa -fani. Katson ohjelman joka sunnuntai. Kilpailijana se vaatisi todella paljon heittäytymistä, joten en varmasti uskaltaisi lähteä mukaan ohjelmaan.

Lue myös:

Anna: Elina Kanerva avautuu Ilkka-puolisosta: ”Päätin seistä hänen rinnallaan, vaikka minua oli loukattu syvästi”