Kanadalainen stadionrockin jättiläinen Bryan Adams on Rockin’ Hellsinki -pääesiintyjänä hyvässä kotimaisessa seurassa perjantaina 14. kesäkuuta. Adamsin lisäksi festivaalille saapuvat esiintymään Eppu Normaali ja Jonne Aaron. Ikärajaton festivaali-ilta vehreässä Kaisaniemen puistossa takaa yleisölle unohtumattoman rock-elämyksen.
Yli 35 vuotta toiminut Eppu Normaali on Bryan Adamsin kotimainen stadionrock-vastine, sillä kyseessä on toistaiseksi ainoa suomalainen rock-yhtye, joka on yksin loppuunmyynyt stadionin. Tampereen Ratinan stadionin elokuussa 2004 täyttänyt suomalaisen rockin peruspilari keikkailee nykyisin harvakseltaan ja järjestään mittaville yleisöille. Eppu Normaalin Rockin’ Hellsinki -konsertti on toistaiseksi yhtyeen ainoa pääkaupunkiseudun vahvistettu festivaalikeikka tänä kesänä.
Maailmallakin mainetta niittäneen rockyhtye Negativen laulaja Jonne Aaron on jo vuosia suunnitellut suomenkielistä sooloalbumia. Suursuosion saavuttaneen Vain elämää -ohjelman ja 30 ikävuoden rajapyykin myötä Aaron katsoi oikean hetken tulleen. Odotettu albumi Onnen vuodet julkaistaan 26. huhtikuuta. Jonne Aaron yhteineen avaa Rockin’ Hellsinki –tapahtuman perjantaina 14. kesäkuuta.
Lauantaina 15.6. lavan ottaa haltuun legendaarinen Status Quo, joka on myynyt yli 118 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti lähes 50 vuotta kestäneen uransa aikana. Status Quon lämmittelijät julkaistaan lähiaikoina.
Rockin’ Hellsinki -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006. Nykyinen pitopaikka on kesäinen Kaisaniemen puisto. Alue sijaitsee loistavien kulkuyhteyksien äärellä Helsingin Rautatieaseman vieressä ja festivaalialue tarjoaa yleisölle laadukkaita palveluita.