Nelosen Paratiisihotelli-sarjassa tänä syksynä nähty Erika Helin avautuu kotisivuillaan, miten negatiivisesti sarjassa esiintyminen on vaikuttanut hänen koulunkäyntiinsä. Hän otsikoi kirjoituksensa: Ai mitä opiskelet? No et näytä siltä.
Erika opiskelee Jyväskylässä ohjelmistotekniikkaa ja on saanut kokea sukupuoleensa kohdistuvaa syrjintää valitsemansa opintolinjan takia, koska ei muiden mielestä näytä sellaiselta, jonka ”kuuluisi” opiskella ohjelmistoalaa. Erika alkoi pärjätä luokkakaveriensa kanssa (lähes kaikki poikia) tutustuttuaan heihin paremmin, kunnes osallistui Paratiisihotelliin.
– Kesäloman aikana mua alkoi ahdistaa ajatus kouluun palaamisesta, olin niin kypsä. Sain suoritettua tämän syksyn kursseista vain puolet. Koulunkäynti oli ajoittain jopa vastenmielistä. Musta tuntui, että Paratiisihotellin myötä luokkakaverit laittoi mut taas bimbo-lokeroon. Ei ollut enää mitään merkitystä sillä, että oltiin jo ehditty tutustua ja olin pärjännyt yhtä hyvin kun kaikki muutkin aiemmin.
Luokkakavereiden kohtelu on ollut Erikalle varsin koettelevaa.
– Voin henkisesti pahoin, kun huomaan miten tyhmänä ja alempiarvoisena jotkut mua pitävät.
Erika vaihtaa opintojensa suuntausta vuodenvaihteessa ja toivoo uusien luokkatoverien suhtautuvan häneen paremmin.
– Nyt vuoden vaihtuessa menen mediatekniikan puolelle opiskelemaan. Medialla pääsen hyödyntämään enemmän taiteellisia lahjojani, mutta koulutus on hyvin samantyyppinen. Tulen olemaan kolmessa eri opiskeluryhmässä. Toivon, että vastaanotto uusissa ryhmissä on jotain neutraalin ja ystävällisen välillä.
Lue koko kirjoitus: Ai mitä opiskelet? No et näytä siltä.
http://i2.wp.com/erikahelin.metropoli.net/app/uploads/2015/12/12394212_195193840827707_1523491632_n.jpg?resize=300%2C300