Tunnettu eurooppalainen pornotähti on antanut positiivisen hiv-näytteen. Hän ehti tehdä töitä yhdeksän kollegan kanssa, kun testi vielä näytti negatiivista. Hänen kollegansa ovat luonnollisesti tehneet elokuvia lukuisten muiden aikuisviihdenäyttelijöiden kanssa.

Nyt vastuunsa tuntevat pornopomot ovat laittaneet kuvaukset jäihin kahdeksan viikon ajaksi, jotta tartuntojen määrä saadaan selvitettyä. Unilad-sivuston saamien tietojen mukaan kaikki elokuvien tuottajat eivät kuitenkaan ole rahanahneuksissaan laittaneet hommalle stoppia.

Useat aikuisviihdenäyttelijät ovat ilmoittaneet Twitterissä olevansa lakossa, kunnes tilanne selviää. Kyseessä on eräänlainen kampanja, sillä he pyytävät kaikkia lakkolaisia twiittaamaan kantansa.

Sisäpiiriläinen kertoo Unilad-sivustolle, että tilanne on ollut huolestuttava jo vuoden ajan. Neljä näyttelijää on sairastunut kuppaan. Lähteen mukaan työntekijöitä on jopa pakotettu kuvauksiin, vaikka he olisivat tartuntapelon vuoksi halunneet pitää taukoa.