EU-komissio esittää Helsingin ja Tallinnan satamien kehittämiselle 11,3 miljoonan euron rahoitusta.
Helsingin ja Tallinnan satamat ovat osa Euroopan keskeisten satamien runkoverkostoa. Näiden satamien kehittämistä EU tukee myös taloudellisesti TEN-T –ohjelman kautta. EU-rahoitus on tarkoitettu erityisesti ajoneuvo- ja alusliikenteen sujuvuutta parantaviin hankkeisiin.
Helsingin kaupunki jätti keväällä satamien yhteisen hakemuksen Motorways of the Seas-ohjelmaan 2012 – 2015 sisältyvälle TWIN-PORT –hankkeelle. Sen tarkoituksena on parantaa Helsingin ja Tallinnan liikenteen sujuvuutta molemmissa satamissa. Hankkeen painopiste Helsingissä on Länsisataman ja Tallinnassa Vanhan kaupunkisataman kapasiteetin lisäämisessä ja liikenteen sujuvuuden parantamisessa. Hankkeeseen kuuluu laituri- ja aluejärjestelyjä sekä liikenneyhteyksien ja liikenteen opastuksen parantaminen uuden teknologian avulla.
Helsingin Sataman kohteet keskittyvät Länsisatamaan, jossa toteutetaan laiturin muutostyöt, 6 ha:n täyttöalue ja sille rakennettavat kaksi lauttapaikkaa. Laivojen liikennöintimahdollisuuksia parannetaan syventämällä Pihlajasaaren kiertoväylää ja poistamalla kääntöpaikan viereinen matala. Länsisataman maapuolen liikenneyhteyksien parantamiseen kiinnitetään myös hankkeessa huomiota.
Tallinnan Satamassa hankkeeseen kuuluvat maaliikenneyhteyksien parantaminen A-, B- ja D-terminaaleihin.
TEN-T rahoituskomitea hyväksyi 11.7.2013 rahoitusta koskevan esityksen, joka tulee Euroopan Unionin neuvoston ja parlamentin vahvistettavaksi syksyn aikana.