Huvittava kuva sai alkunsa talosta, joka oli päätetty purkaa. Talon entiset omistajat olivat päättäneet pilailla tapahtumalla sosiaalisessa mediassa.

1990-luvun lopussa julkaistu komediaelokuva ”Hiiri, jota ei saatu hengiltä” aiheutti taannoin monet naurut. Kun talossa rapisteleva otus käy liian rasittavaksi, niin näky voisi olla uutisen lopussa olevan kuvan kaltainen.

Rennerissä, Yhdysvalloissa sijaitseva vanha talo oli päätetty purkaa ja sen omistajat olivat kirjoittaneet talon kattoon tekstin ”Sainpas hämähäkin kiinni!”. Vitsi piilee siinä, että ikään kuin talo olisi purettu vain yhden kahdeksanjalkaisen otuksen takia. Aivan kuin edellä mainitussa elokuvassa käytettiin kaikki keinot hiiren pyydystämiseksi.

Lähde: Facebook

Kuva: Pixabay